maanantai 26. helmikuuta 2018

Kauden ensimmäiset

On se kumma mien kauden ensimmäiset kilpailut jaksaa aina jännittää. Vaikka kyseessä ei olekaan minkään tasoiset arvokilpailut, on ne ensimmäiset kilvanajot tulevan kauden kannalta merkittävät. Ne määrittelevät pitkälti sen, minkälaisella fiiliksellä tulevaan kilpailukauteen lähdetään - starttaako kausi epäonnistumisentunteella ja huonolla mielellä, vai saako radalta enegiaboostin jatkaa kautta kohti uusia onnistumisia.

Goldi oli kuulemma ollut perjantain valmistelevassa treenissä tahmea ja hidas pohkeelle. Ei siis millään tavalla sen tuntuinen, että seuraavana aamuna lähtisi itsevarmasti liikenteeseen. Alunperin oltiin suunniteltu, että kisakausi alkaisi vasta myöhemmin keväällä, mutta Teppo meni ja kutsui tytöt kilpailemaan Helsinki Horse Fairissa poniratsukot vs kenttäratsukot-luokan ponijoukkueeseen. Kisakauden valmistelut olikin siis aloitettava pikimmiten ja suunnitella kauden avaus jo muutaman viikon päähän. Parempi vetää edes yksi rata alle ennen messukeskusta, kun edellisestä kilpailusta on ehtinyt kulua jo nelisen kuukautta aikaa (en tässä vaiheessa laske mukaan joulukuun hurvittelua Ainon puurojuhlassa... :D).

Kun kuvaa itse, saa myös kuvia verkasta!

Niinpä suuntasimme lauantaina Ratsastuskeskus Ainoon kolmostason kilpailuihin. Nella ja Goldi oli ilmoitettu metrin luokkaan ja varalla pidettiin mahdollisuutta jälki-ilmoittautua myös metrikymppiin mikäli ensimmäisen radan jälkeen tuntuisi siltä. Meidän luokka oli päivän ensimmäinen, joten päästiin onneksi kävelemään verkkamaneesiin suojaan kirpakalta pakkaskeliltä. Vaikka keli on aina pukeutumiskysymys, valitsen tietysti mielummin Ainon lämmitetyn maneesin poskipäitä ja nenäraasua purevan pakkasen sijasta. Vaikka aurinko paistoikin kauniisti jo aamusta alkaen.

Verryttelyssä meillä oli hyvin aikaa ja haettiin ponille terävyyttä liikkeeseen ja ajatusta enemmän takaa eteen. Laukka paranikin loppua vasten vaikka itse hypyt jäivät aavistuksen löysiksi - ei auta kun mennä radalle ja toivoa, että poni nostelee kinttujaan riittävästi vaikka hyppäisikin laiskasti.

Olin itse varautunut pitkästä aikaa kameran kanssa, sillä en saanut lahjottua ketään taitavampaa lähtemään kylmänä lauantaiaamuna liikenteeseen. Ainoa miinus omassa kamerassani on huono ison ISO-arvon sieto, sekä riittävän optiikan puutos. Yllätyksekseni pärjäsin kuitenkin suhteellisen hyvin 50 millisellä putkellani Ainon parvella kuvatessa ja saatiin ikuistettua kauden aloitus videon lisäksi kuvin. (tähän peukkuemoji)

Tyttöjen rata oli oikeastaan todella hyvä, vaikka (tai ehkä koska?) poni ei vetänytkään perinteisiä kaudenaloitusvillejään, jotka kauden ensimmäiset kilpailut Ainossa on jo muutamana vuonna saanut aikaiseksi. Perusrata sujui oikein tasaisesti ja kaksikko sai jatkaa toiseen vaiheeseen. Nella ratsasti siististi hyvää nollarataa, eikä tarkoituksena ollutkaan ratsastaa aikaa, vaan hakea hyvä fiilis radalta seuraavaa viikonloppua varten. Toisiksi viimeisellä esteellä Nella taisi kuitenkin leikitellä hieman ajatuksella vauhdikkaasta uusinnasta ja karvaus viimeiselle esteelle olikin hyvin tiukka - hienolla tuplanollalla maaliin ja siinä vaiheessa luokan johtoon.







Karvaus toisiksi viimeiseltä viimeiselle esteelle kuvatodistein!

Mä jaksan joka kerta yllättyä siitä, minkä ajan poni ottaa ylittäessään maaliviivan. Se harvemmin näyttää liikkuvan radalla mitenkään ylivoimaisen nopeasti, vaikka sekuntikello kertookin aivan toista. Osasyy hallittuun vauhtiin on varmasti Nellan siistissä ratsastuksessa, sillä kovemmassa aikaratsastuksessakin tyttö ohjaa ponia nätisti ja tiukatkin käännökset on ponin puolesta ketteriä ja sujuvia. Tälläkin kertaa kärkisija oli ja pysyi luokan loppuun saakka. Voitto kauden ensimmäisistä kilpailuista liki kolmen sekunnin erolla seuraavaan. Uskomatonta!

Parempaa kaudenaloitusta ei olisi voinut edes toivoa. Tämä antaa uskomattoman määrän itseluottamusta sekä ponille, tytölle että taustajoukoille ja enteilee, että tuleva kausi tulee olemaan loistava!


Ylpeä voittaja ♥



torstai 22. helmikuuta 2018

Auringonlaskussa

Talvi on tarjonnut helmikuun aikana parastaan. Upeita pakkaspäiviä, auringonpaistetta pilvettömältä kirkkaansiniseltä taivaalta. Siinä missä silmä lepää ja keho kerää energiaa keskipäivän valosta, on nyt oivalliset ajat hyödyntää ne hetket, mitkä näissä talvipäivissä on kaikista taianomaisimpia.

Auringonnousun ja -laskun aikaan taivas tarjoaa mitä upeimpia värejä; lämpimän oranssin, vaaleanpunaisen ja violetin sävyjä. Pinkkinä hehkuva aurinko langettaa pakkasen huurruttamille aukeille ja pelloille pehmeän ja herkän valon. Pakkashanki kimaltelee kilpaa ponin timanttiotsapannan kanssa. Hengitys huuruaa ja kerää hiljaa kuuraa kaulahuiviin ja ponin turpakarvoihin.

Näinä hetkinä sitä tulee aina mietittyä, että voi kun sen voisi tallentaa kameralle ja ikuistaa muistoihin. Yleensä kamera ei kuitenkaan pysty näkemään sitä kauneutta minkä paljas silmä havaitsee ja parhaat muistot kauniista hetkestä on ne, jotka on tallessa omissa mielen syövereissä. Se mistä tietää henkilön olevan alansa parhaimmistoa, on kun valokuvaaja todella onnistuu vangitsemaan kameran muistikortille sen tunnelman mikä näissä taianomaisissa hetkissä leijailee. Hestafoton Petra Lönnqvist onnistui siinä paremmin kuin olisin ikinä osannut odottaa. Ei hän turhaan ole Suomen hevosvalokuvaajien parhaimmistoa - vai mitä olette mieltä?
 







Haluaisitko sinusta ja ponistasi/hevosestasi yhtä taianomaisia auringonlaskukuvia tai kenties kesällä upeita rippi- tai valmistujaiskuvia? Nyt on oiva tilaisuus varata aika suomen parhaimman hevoskuvaajan valokuvaukselle Kultahippuja-erikoistarjouksella! Käyttämällä koodia "KULTAHIPPUJA" saat valokuvauskuvauslahjakortin  omaan taianomaiseen kuvaustuokioon tarjoushintaan 149,90€ (norm. 170,00€). 

Lahjakortin hintaan sisältyy valokuvauksen suunnittelu, valokuvaus, koevedokset sekä 6 kpl valmista jälkikäsiteltyä digivalokuvaa kuvattavan itsensä valitsemista otoksista. Lahjakortti on voimassa yhden vuoden. Suosittelen ehdottomasti hyödyntämään tämän erikoistarjouksen, Petra osaa taitavasti ohjata mallejaan ja loihtii hieman ujommastakin poseeraajasta huippumalliainesta!


Tarjous voimassa 10.3.2018 asti!


Kuvien © Hestafoto / Petra Lönnqvist (http://hestafoto.com)

tiistai 20. helmikuuta 2018

Viima puree poskipäitä

Mä olen niin onnellinen näistä lumihangista ja pakkaspäivistä. On vain kohdattava se fakta, että Suomen talvi on nykyään arvaamaton ja vähäluminen. Yhtenä aamuna heräät paukkupakkasiin ja metrin hankiin, kun seuraavana päivänä ne ovat jo muinaishistoriaa ja uuteen päivään sinut toivottaa plussakeli ja litimärkä loska. Nyt sen myötä kun olen tehnyt useampia aamutalleja ja koittanut kääntää normaalia työrytmiäni enemmän iltapainotteiseksi, olen päässyt nauttimaan talleilusta valoisan aikaan myös näin sydäntalvella. Uusi päivärytmi on myös avannut ovia lumikelien hyötykäytölle ja ollaankin ponin kanssa suunnistettu kohti peltoja, metsiä ja niitä peittäviä hankia nyt useamman kerran viikossa.







Meidän tallilla on aivan huikeat maastoilumahdollisuudet ja puolen tunnin kävelymatkan sisältä löytyy lukuisien kilometrien mittaisia hyväpohjaisia metsäreittejä ja valtavia peltoja. Oikea ulkoilmaratsastajan unelma - sopii meille ponin kanssa täydellisesti.

Tekee niin hyvää sekä omalle, että ponin mielelle käydä tuulettumassa kaiken maneesituuppailun lomassa - löytyy ihan uusia vaihteita myös neljän seinän sisällä kun on pari kertaa käynyt pellolla ja metsässä rämpimässä. Goldin työskentelymotivaatiosta näkee heti kun se ei pitkään aikaan ole päässyt kunnolla maastoilemaan. Loppusyksy ja alkutalvi olikin meille treenin kannalta todella tylsä, kun kaikki paikat oli vuorotellen aivan jäässä tai kamalassa kurassa. Vaikka Goldi edistyi ratsastettavuudeltaan tehotreenissä todella hyvin, huomasi siitä että se oli kerta kerralta turtuneempi kiertämään kehää. Aina se lähtee mielellään treeniin, mutta se oli sellaista tasaisen tylsää puksuttamista vain.





Kun vihdoin talvi alkoi muuttua todelliseksi talveksi lumineen ja pikkupakkasineen, suunnattiin samantien maastoilemaan. Pelloilla ei vielä ollut riittävästi lunta kahlailuun, joten hyödynnettiin lähimetsästä löytyviä metsänhuoltoteitä vauhdikkaampaan menoon. Koskemattomilla teillä lunta oli juuri sopivasti, eikä yhtään jäätä havaittavissa. Siinä on aivan oma taikansa laukata harja hulmuten metsän siimeksessä auringonnousussa. Mä kerään näistä hetkistä sitä hyvää energiaa varastoon - päivä lähtee ihan erilailla käyntiin kun sen starttaa parhaan ystävän kanssa luonnon helmassa.

Yhden viikon aikana lunta tulikin lisää reiluin ottein ja pellot alkoi pikkuhiljaa näyttää valloitettavilta. Alkuun Goldilla oli jarrut pellolla aivan hukassa ja se olisi halunnut mieluiten vain juosta pää taivaissa niin lujaa kuin kintuista pääsee. Ei muuta kuin treenailemaan perustuuppausta peltomaisemissa. Kontrollia, ympyröitä, rentoa ravia. Kun liike tuntui ravissa maltilliselta, annoin luvan laukalle. Tottakai poni otti laukka-avuista ilon irti ja ampaisi menemään niin että meinasin jäädä kyydistä. Ei muuta kuin laukkaamaan mahdollisimman pienelle ympyrälle kunnes poni on takaisin kontrollissa. Kun lujaa ei saanut mennä kuin vasta sitten kun ratsastajan pyyntöjä kuunneltiin ilman taistelua alkoi pikkuhiljaa ne pienemmätkin vaihteet löytyä ja Goldi myöntyä siihen, että selässä oleva pikkusintti tosiaankin on se joka päättää mihin mennään ja miten lujaa.

Nyt ponin kanssa voikin jo tehdä liki normaalin treenin pellolla, mitä nyt energiaa löytyy viisi kuormallista enemmän kuin maneesissa. Goldin kanssa tosin lisäenergia ei ole koskaan pahaksi ja niin kauan kun ratsatsaja on se joka määrää suunnan ja askellajin, on tilanne bueno.

Tottakai kun puhutaan tuulettumisesta, otetaan me niitä spurttejakin välillä. Poni ottaa aina ilon irti laukkapätkistä ja se jaksaisi viilettää vaikka maailman ääriin. Kyyneleet jäätyy poskille, kuura kerääntyy hiuksiin ja kaulahuiviin, viima puree poskipäitä ja tuuli humisee korvissa. Ponilla korvat aivan tanassa ja laukan rytmi kiihtyy kiihtymistään - mä en tiedä mitään parempaa.




Ei auta kun vaan hymyillä ja huikata heipat kun ponin jarrut meni rikki :D
Kuvista kiitos ihana Eeva Laakso ♥