sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Reissuhommia koiran kanssa

Voisin melkein varmaksi sanoa että Ludo kulkee mulla mukana 90% paikoista, joissa käyn vapaa-ajalla. Koirasta on tähänastisen elämänsä aikana kehittynyt siis varsinainen kyläluuta ja se mielestä on ihan huippua aina kun pääsee mukaan mihin ikinä mennäänkin.


Tallillaolo on Ludolle aivan rutiinihomma ja se tunnistaa jo mun lähtörutiineista sen, milloin olen mihinkin lähdössä. Kun tallivarustekaapin ovi naksahtaa auki, on koira salamana ulko-ovella päivystämässä lähtöä. Talli on myös Ludon mielestä aivan sairaan kiva paikka. Olen kyllä todella onnellinen että meidän tallille saa tuoda koiria, sillä muuten en kyllä millään saisi yhdistettyä näiden mun karvakasojen tasapuolista huomioimista arjessa. Pitkien työpäivien lisäksi kun tulee vietettyä aika monta tuntia päivässä tallilla jäisi väkisinkin koira vähemmälle huomiolle. Kun puikkonokka pääsee mukaan tallille, voin hyvällä omatunnolla viettää illasta niin pitkään ponin kanssa kuin huvittaa ja koirakin saa päivän ulkoilunsa siinä ohessa. Ludokin osaa käyttäytyä tallilla niin kuin tallikoiran kuuluu - ei mene tarhoihin ja pysyttelee mieluiten niin kaukana kaviokkaista kuin mahdollista. Kun hoidan ja varustan Goldia, istuskelee Ludo tyytyväisenä karsinan ulkopuolella tai saattaa jopa ottaa nokoset lattialle sitä varten asetellulla loimella. Tietysti välillä täytyy käydä pihalla rallittelemassa kavereiden kanssa, mikäli sattuu sellainen tuuri että jollain tallikavereista on myös koira mukana tallilla - se on sitä nuoren koiran elämää.

Ludo pääsee mun mukanani myös vierailemaan mun ystävien luona. Se on muun muassa ollut mukana vappubileissä, rapujuhlissa ja synttäripippaloissa - aikamoinen bilekoira! Tehdään myös ihan arkisia vierailuita eri talouksiin ja viimeisimpänä käytiin nyt viikonloppureissulla pitkäaikaisen ystäväni ja myös blogiin paljon kuvia kuvailleen Kiian luona Forssassa. Se, miten tämä viikonloppureissu erosi muista tähänastisista kyläilyistä, johtui erityisesti asunnon ei-kaksijalkaisista asukkaista. Vietettiin nimittäin viikonloppu tiiviisti kahden rotan ja kissan kanssa! Kissojahan Ludo on nähnyt tallilla useinkin, mutta koskaan ennen se ei ole päässyt tekemään niiden kanssa sen läheisempää tuttavuutta. Nyt se sai koko viikonlopun ajan lämmitellä sähiseviä viirusilmiä, tosin hieman heikommin tuloksin.



En oikeastaan edes hämmästynyt siitä, miten hyvin Ludo reagoi kissojen läsnäoloon. Toki se oli hieman hämillään ihmeellisestä ääntelystä ja kissojen haluttomuudesta ryhtyä leikkiin, mutta nätisti se antoi niille tilaa pienestäkin varoituksesta. Sitkeästi koira jaksoi yrittää luoda ystävyyssuhteita. Se istui, makasi, haisteli, hoivasi, väisti, tarjosi lelua, komensi, vinkui ja tuijotti. Ja silti kissat itsepintaisesti pitivät kantansa siitä, että tämä koira on vähintäänkin iljettävä ja pidettävä hyvän etäisyyden päässä.

Ludo on siitä hölmö koira, ettei se ymmärrä lainkaan sitä etteikö joku haluaisi olla sen ystävä.  Se itsepintaisesti tahtoisi saada kaikki ystävikseen ja joskus jopa oman terveytensä uhalla tekee tuttavuutta. Muutama iso projekti sillä on meneillään, kun koittaa kosiskella meidän lähipiirin muutamaa kärttyisää mummoa ja nyt näitä Kiian kissoja. Ehkä se vielä joku päivä voi piirtää ruksin seinään merkitsemään erävoittoa, eihän sitä koskaan tiedä. Puhutaanhan sitä monissa yhteyksissä että kun riittävän paljon jotain haluaa, saa sen kyllä kun tarpeeksi jaksaa yrittää.



Rotat olivat Ludolle aivan uusi asia ja sillä menikin hetki tajuta että mitä nuo pienet valkoiset lelun näköiset asiat häkissä oikein ovat. Se vietti pitkän tovin rottahäkin edustalla seuraten siellä temmeltäviä rottaneitejä ja ihme ja kumma taisi jopa loppujen lopuksi löytää häkistä itselleen ystävän. Oli jopa liikuttavaa katsoa häntää tuhatta ja sataa heiluttavaa koiraa ja häkissä pukkeja ja sinkoiluja esittelevää rottaa - voisin vaikka vannoa näiden kahden leikkineen keskenään vaikka välissä olikin häkin tiheät kalterit.

Kaiken kaikkiaan sain olla koirasta niin ylpeä taas. Vaikka monena päivänä vannon palauttavani teinijäärän kasvattajalleen, pyörtää se mun mieleni näillä pienillä arjen yllätyksillä. Mä totean monesti, että taidan ajatella mun koirastani paljon negatiivisemmin kuin mitä se oikeasti on. Kuvatkin todistavat jälleen mun omat murjotukseni vääriksi - siellä se poseerasi vailla hihnaa keskellä kaupunkia, vaikka koiriakin liikkui ympärillä! Eikä edes syöksynyt käskyn alta rähisemään kahdelle pikkukoiralle jotka rohkeasti ohittivat meidät vieressä kulkevaa tietä pitkin. Erävoitto sanoisin minä!

Lopuksi vielä mun lempparikuva Ludosta tältä viikonlopulta. Tästä lempparin tekee aiheen ja kuvan onnistuneisuuden lisäksi se, että tämä oli ensimmäinen kerta kun koskaan kokeilin Ludon kanssa tämänkaltaista poseeraamista. Yleensä ollaan tyydytty perinteisiin istu-maahan-seiso poseihin. Ja Ludo tietysti handlasi tämän haastavammankin posen kuin ammattilainen! ♥

 Upeista kuvista kiitos viikonlopun hostimme Kiia Kuokka / tunturiharakka.net!

 

1 kommentti:

  1. Että oli ihan upeita kuvia, vautsi! On ollut ihana seurata myös Ludon elämää täällä sun blogissa, itsekin kun koiraihmisiä olen, hevosten lisäksi tietysti :)

    VastaaPoista