maanantai 15. tammikuuta 2018

Kohti estettä ja sen yli!

Okei, ei se Buzz Lightyearin laini tainnut ihan noin mennä, mutta sopii muokattuna paremmin tämän päivän teemaan! 





Mä olen ollut aina tosi tyytyväinen meidän järjestelyyn, että Nella hoitaa hyppäämisen ja mä sitten kaiken muun. Etenkin nyt kun on löytänyt ihan uuden vaihteen poniin myös sileäntyöskentelyssä, ei ole osannut edes juurikaan kaivata esteitä mukaan omaan viikko-ohjelmaan. Siitä johtuen poni onkin nyt talvikaudella hypännyt erittäin vähän; sen verran mitä Nella kävi joulukuun puolivälissä pyörähtämässä aluevalmennuksissa. Mun on pitänyt monena päivänä pistää tuumasta toimeen ja hypellä itsenäisesti, mutta jotenkin se on aina vaan jäänyt - milloin on ollut huonoon aikaan tallilla ja milloin liian kiire ja laiskottanut ja mitä vielä. Viime viikolla kuitenkin uhmattiin painovoimaa kun pystyttelin aamutuimaan muutaman esteen maneesiin ja tein omatoimisesti pienen hyppytreenin. Ihan tuulesta temmattu ajatushan sekään ei ollut, vaan tarkoituksena oli hieman pohjustaa omaa rutiinia esteillä. Sen verran harvoin on tullut ponilla hypättyä, että varatessani estetunnin tälle maanantaille, ajattelin että on ehkä parempi ottaa edes muutama hyppy ennen valvovan silmän alle suuntaamista.

Kyllä, luit oikein! Mä olin tänään estetunnilla! 




On se kumma miten joka kerta kun pääsee hyppäämään se kipinä taas syttyy. Normirutiinissa ei osaa sitä kaivata, mutta kun kerran pääsee sen makuun jaksaa taas hetken himoita lisää. En tiedä onko se vauhdin ja pienen extremen huuma, vai pelkkä jännityksestä purkautuva adrenaliini, mutta jokin virtaa suonissa aivan kohisten joka hyppykerran jälkeen. Kyllä mä nyt taas ymmärrän miten niin monella palaa sydän estetreenille.

Varasin itselleni tallillamme myös hevosta pitävältä valmentajalta "aloittelijalle sopivan tekniikka- ja kavalettitunnin". Ajattelin, että ei olisi yhtään pahitteeksi verestää omaa käytännönosaamista, vaikka teoriassahan mä olen ihan huipputason estekuski ;)

Verryttelin alkuun itsenäisesti ravaten pidemmällä ohjalla ponia rennoksi ja pyöreäksi. Haettiin liikkeeseen eteenpäinpyrkivyyttä ja ponnekkuutta siirtymisillä askellajin sisällä. Poni oli alkuun jopa poikkeuksellisen tahmean oloinen, mutta kun vetäisin viltin pois pohkeen ja kyljen välistä, meni avutkin pikkuhiljaa läpi. Aloitettiin estetreeni ravipuomeilla ja mun istunnan treenaamisella. Kevyt istunta ravissa, kevyt istunta laukassa - kantapäät alas ja yläkroppa rennoksi! Puomit sujui yllättävän hyvin, vaikka mulla onkin kevyessä istunnassa taas treenaamista. Kamala miten huono tasapaino sitä voikin olla, syvät lihakset missä olette?



Ja näin se esteponinkin askel venyy ;)

Puomit nostettiin pieneksi kolmen esteen jumppasarjaksi  - ravissa sisään puomin kautta ristikolle, yksi askel, pysty, kaksi askelta, pysty.  Tätä linjaa tultiin ensin ihan miniesteillä, jonka jälkeen joka kierroksella vähän korkeampana. Lisättiin mukaan myös kavaletit ympyrällä ja lävistäjällä - eräänlainen pieni radantapainen siis. Edelleen ravissa sarjalle, siitä pääty-ympyrä kavaletin yli, pitkä sivu laukkaa eteen ja lävisäjällä kavaletille. Kuski oli ajoittain jopa erittäin hukassa ja paikat yksittäisille esteille aivan hakusessa, mutta eikös se pääasia ole että hauskaa oli? Sekä ponilla että ratsastajalla. Kehuja sain valmentajalta, että kuulemma vähättelen turhaan omia taitoja. Olen kuitenkin niin itsekriittinen, ettei kelpaa kuin paras ja sitä tuskin tulen koskaan saavuttamaan.

Täytyy kyllä ehdottomasti jatkaa nyt omiakin estetreenejä hieman useammin, edellisen kerran olen ollut estetunnilla kaksi vuotta sitten Hakalan Tepolla. Linkin takana myös videota silloisesta menosta, täytyy sanoa että oikein kauhistuttaa katsoa omaa ratsastusta. Tällä kertaa en harmillisesti saanut videota, mutta mielestäni kuvista ainakin näyttää siltä, että jotain kehitystä mun perusratsastuksessa on tapahtunut ja esteiden välillä ainakin on jo parempi tasapaino vaikkei istukaan satulaan saamaan tukea. Estekorkeus ei hirvittänyt niinkään, vaikka viimeinen pomppu lopussa nousikin liki metriin. Sen verran vierasta touhua tuo esteiden ratsastaminen itselle vielä on, että on kovin hankala keskittyä tehtävillä niin moneen asiaan. Niinpä helppo esimerkiksi vähentää hengittämistä jännityksen lomassa - tämä on ensimmäinen asia josta on päästävä eroon. Niin kauan kun hengitän pinnallisesti tai pidätän hengitystä en voi myöskään rentoutua kropastani. Heti kun muistin huokaista syvään ja vetää henkeä, pääsin taas helpommin hyppyihin mukaan.

Poni tuntui tyytyväiseltä ja hyppäsi esimerkillisen hyvin. On se kyllä niin kultainen, kun ei kiukustu vaikka kuski vähän heiluukin hypyissä eikä aina ole ihan satasella mukana menossa. Herkempi nirppanokka olisi varmasti viskaissut mut maistelemaan maneesin hiekkaa useammankin kerran tunnin aikana.








Korkeutta esteellä 90cm!!

Kiitokset ponille hyvästä treenistä ♥


Kuvista kiitos hovikuvaaja Eeva Laakso ♥


maanantai 1. tammikuuta 2018

Kiitos ja hyvästi 2017

Maanantai, uuden vuoden ensimmäinen päivä. Aika tehdä taas uuden vuoden lupaukset ja sisäistää mantra "uusi vuosi, uusi minä". Vuoden vaihtuminen ei tarkoita mulle mitään suuria lupauksia ja elämäntapamuutoksia. Mä tein isoimman elämäntapamuutoksen jo viime vuoden puolella ja toivon, että terveellisempi ruokavalio jaksaa seurata mukana myös tämän vuoden puolelle. Uudenvuodenlupaukset on tuomittu epäonnistumaan jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Miksi? Koska yleensä lähdetään tekemään liian suuria muutoksia yhdeltä seisomalta. Tottakai moni lupaus myös pitää ja tiedän monia jotka ovat esimerkiksi lopettaneet tupakoinnin siltä seisomalta. Silti sama jo vitsinäkin tunnettu ilmiö uusiutuu joka vuosi; kuntosalit on ensimmäiset viikot aivan tupaten täynnä ja ruuhkaisia, kun taas helmikuun puolella pääsee taas treenaamaan ihan kaikessa rauhassa. Sen takia mä en tee mitään radikaaleja uudenvuodenlupauksia, mutta kyllä mä lupaan parantaa muutamalla saralla.


2017 oli blogin kannalta hiljainen vuosi. Motivaatiota olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta joka kerta kun ajattelinkin kirjoittamista menin ihan lukkoon. En tahdo julkaista blogissa mitään sinne päin ja olen oikeastaan elämän joka saralla perfektionisti. Se on aiheuttanut ajoittain ehkä turhankin suuria paineita luoda materiaalia ja postausvälit ovat venyneet luvattoman pitkiksi. Osittain uskallan syyttää inspiraationpuutteesta myös mun elämääni tallin ja blogin ulkopuolella.

Siinä missä ponin kanssa kausi 2017 onnistui loistavasti ja saavutettiin tavoitteita joita ei oltu edes uskallettu ääneen sanoa, on mulla ollut henkilökohtaisesti rankka vuosi. Talli on ollut mulle pakokeino arjesta ja kaikki tekeminen ponin kanssa tarpeellista terapiaa. Mä en ole halunnut tuhlata ponin kanssa vietettyä aikaa ajattelemalla postauksia ja bloggaamista - mä olen vaan nauttinut siitä, että voin olla ja tehdä ponin kanssa, unohtaa hetkeksi kaiken muun. Kuvissa hymyilen, yritän postailla positiivisia asioita ja töissä väkisinkin asettamaan asiakaspalvelu-minäni framille. Päällepäin mä olen ehkä läheisillenikin näyttänyt samalta pirteältä itseltäni, mutta sisällä on vellonut syvä ahdistus ja henkinen väsymys. Vähitellen tämä väsymys on ottanut valtaa myös fyysisesti ja arki sujuu melko pitkälti töiden ja tallin ulkopuolella joko sängyssä tai sohvalla viltin alla. Nyt ollaan menossa jo huomattavasti parempaan suuntaan ja pahin taitaa toistaiseksi olla ohi. Silti sisimmässä kalvaa se pieni ajatus siitä, että mitä jos laiva taas kääntyy. Mä olen huomannut olevani todella negatiivinen monissa asioissa ja pienetkin asiat tuntuu välillä aivan ylitsepääsemättömän huonoilta, siinä tavoitetta tulevalle vuodelle - positiivisia ajatuksia!

Mä olen niin kiitollinen ennen kaikkea koko Team Goldille, mutta myös kaikille meidän elämää somen eri kanavissa seuraaville ja sitä kautta tsemppaaville. Näiden kahden karvakorvan kanssa touhuaminen antaa uskomattoman paljon ja on aivan ihanaa saada jakaa meidän onnistumiset ja epäonnistumiset teidän kanssa. Goldin kanssa aloitettiin alkuvuodesta tehokas koulutreeni ja tiimiin astui dressagevelho Sinna, joka on auttanut mua kehittymään ratsastajana ja ratsastamaan ponia oikein. Sinna on myös tehnyt Goldin kanssa aivan uskomattoman suuren työn ja pienestä tuntumaa vastustelevasta laiskahkosta ponista on kuoriutunut työteliäs, letkeäliikkeinen koulutaituri. Vielä ei olla lähelläkään lopputavoitetta, mutta nyt ollaan siinä pisteessä että kehittyminen lähtee harppauksin eteenpäin. Nyt treenataan ponille parempaa tasapainoa, lisää voimaa ja kasvatetaan hiljalleen liikettä. Ken tietää jos se vaikka vielä joku päivä yltäisi esteiden lisäksi suomen parhaimpien kouluponien joukkoon? ;)







Koiran kanssa aloitettiin vihdoin harrastaminen ja löydettiin meille loistavasti sopivat lajit. Oikeastaan ne oli ainoat joita edes kokeiltiin, mutta oli huippua huomata kuinka kivaa tekeminen myös koiran mielestä on ja että osasin valita sille hyvin sopivat harrastuslajit treeniohjelmaan. Rally-tokossa meillä on varovaisena tavoitteena päästä kilpakentille vielä kevään aikana. Ludo hallitsee jo suhteellisen hyvin alokasluokan liikkeet, mutta koska perfektionisti ei tyydy pelkkään hyväksyttyyn tulokseen, tahdon hioa liikkeitä vielä ennen ensimmäisiiin kilpailuihin ilmoittautumista. Tämän takia jättäydyttiin myös kesän jälkeen pois näyttelyhuumasta ja päätin treenailla kehäkäytöstä kaikessa rauhassa muiden treenien ohella ennen uutta tulemista. Vielä alkuvuodesta en usko että meitä voi bongata kehistä, mutta eiköhän me kesään mennessä aleta valloittaa sitäkin puolta koiramaailmasta. Vuosi 2018 tuo myös mukanaan viralliset terveystarkastukset - Ludo täyttää vihdoin kaksi vuotta, joten saadaan viralliset tulokset koko koirasta kennelliiton tietokantaan. Ehkä herran uskaltaisi sen jälkeen jopa ilmoittaa rodun jalostusuroslistaukseen...?

Maailman uskollisimmat silmät ♥

Vuosi 2018 tuo uudenvuodenlupausten ulkopuolella paljon muutoksia siihen arkeen, johon totuttiin viime vuonna. Ensinnäkin näyttää nyt harmillisesti siltä, että käytännönjärjestelyongelmien takia Nella lopettaa Goldilla kilpailemisen. Tämä on käänne mitä en todellakaan olisi toivonut vielä tähän vuodenvaihteeseen, mutta niin ne elämän tiet kuljettaa ja kaikesta huonosta seuraa vielä varmasti jotain hyvää. Alkuvuosi tuo mukanaan myös suuria hankintoja muun muassa uuden satulan muodossa. Tämä tarkoittaa sitä, että saan painaa tuplasti ahkerammin duunia, jotta voisin vielä joskus syödä muutakin kuin keitettyä makaroonia. Olenkin tehnyt pieniä muutoksia työkuvioihin ja järjestänyt työvuoroja niin että pystyn ottamaan tallivuoroja leipätyöni ohelle. Nyt on mennyt kohta kaksi vuotta tekemättä lainkaan tallihommia, joten ote saattaa alkuun olla hieman hukassa. Olen kuitenkin tehokas tekijä ja opin rutiiniin nopeasti, joten luotan että muutaman vuoron jälkeen homma sujuu taas kuin rasvattu. Ehkä vielä joku päivä voin tehdä jotain muutakin kuin paiskia töitä ja hoitaa ponia (Y)

Mitään tavoitteita ponin kanssa en uskalla asettaa vielä alkaneelle vuodelle. Kuviot on vielä aivan auki, enkä uskalla sanoa juuta enkä jaata mihinkään suuntaan - kisaako poni? Kisaanko minä? Tuleeko uusi kisaaja? Astutetaanko poni? Se jää nähtäväksi. Jossain liikkui myös huhuja siitä, että Goldi olisi lähdössä jonnekin tai että olisin sitä myymässä. Näiltä huhuilta katkaisen heti jalat ja voin onnellisena ilmoittaa, että poni pysyy edelleen mun omistuksessani ja hallussani. Vielä ei rahatilanne ole niin heikko että olisi pakko parhaasta ystävästä tässä vaiheessa luopua - mulla on vielä suuria suunnitelmia ponille ennen mahdollista uuden kodin etsimistä ;)

Siinä missä viime vuosi on blogin kannalta ollut hiljaisempi, ollaan valloitettu hyvää vauhtia Instagramin jännittävää maailmaa. Kyseisessä sosiaalisen median sovelluksessa on julkaistu viime vuonna 431 kuvaa kuvateksteineen, se tarkoittaa keskimäärin hieman reilua yhtä kuvaa vuoden jokaiselle päivälle. Seuraajamäärä on kasvanut yli kymmenkertaiseksi viime vuodenvaihteeseen verraten ja Kultahippuja-faniklubi jatkaa kasvamistaan! Instagramissa on helppo ja nopea jakaa päivän fiiliksiä ja uskon, että se pysyy edelleen vahvasti mukana ja luultavimmin edelleen nostaa asemaansa blogin edelle. Kirjoittaminen on kuitenkin lähellä sydäntäni ja blogi tulee pysymään Instagramin rinnalla, mutta kuinka aktiivisena, sitä en tiedä. Alkuvuosi tulee varmasti verottamaan työmäärällään aikaa ja energiaa tietokoneella istumiselta, mutta eiköhän tähänkin uusi rytmi löydy kunhan arki lähtee rullaamaan. Päivittäisiä kuulumisia voit siis seurata Instagramin puolelta - suuremmat aiheet avaan varmasti vielä blogin puolelle.

Sekavan tekstin myötä toivotan teille kaikille lukijoille aivan uskomattoman upeaa alkanutta vuotta 2018 ja tsemppiä siihen, mitä ikinä uusi vuosi sitten tuokaan tullessaan. Kiitos vuodesta 2017, te teitte siitä hivenen verran helpomman jaksaa ♥


Kuvituksena vuoden viimeiset kuvat 28.12.2017 © Vilma Töyräs, yksi niistä henkilöistä jotka tekivät vuodesta huomattavasti valoisamman ♥