torstai 14. joulukuuta 2017

Epäonnistumisia

Viime perjantaina hehkutin Instagramissa hyvin mennyttä koulutuntia. Silloin kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja poni oli edellispäivän läpiratsastuksen jälkimainingeissa edelleen loistavassa työmoodissa. Mikäs sen parempi tapa aloittaa viikonloppu kuin korviin asti ulottuva hymy kasvoilla maailman parhaan ponin selässä?

Ollaan nyt otettu muutaman viikon ajan melko tiivis jakso koulutreenejä, sekä läpiratsastuksen että omien ratsastustuntieni merkeissä. Näinkin lyhyessä ajassa poni on ottanut harppauksia eteenpäin ja itsekin saan kerta kerralta paremmin kiinni siitä, miten tätä pientä kultaista oikein ajetaan. Vaikka G on muuten luonteeltaan hyvin tasapainoinen, näkee näissä työhommissa välillä tammamaisuuden erittäinkin selkeästi. Kun työnteko ei huvita, saa hakemuksia ja anomuksia ja suostutteluita lähettää allekirjoituksineen ja uhrilahjoineen jokusen, jotta poni ryhtyy työskentelemään kunnolla. Nykyään näitä päiviä on kuitenkin harvemmin ja välillä jopa päiviä, jolloin yhtäkään lippulappusta ei tarvitse täyttää, vaan työnteko maistuu jo ensiaskelista lähtien. Näin me se ponitammankin jääräpäisyys selätetään!




Tiistaina meillä oli kuitenkin aivan eri sävelet. Päivä oli ollut melkoista kaaosta lumimyrskyn takia ja  tallillekin saatiin sähköt vasta hetkeä ennen meidän koulutuntia. Meillä ei vielä ole ponilla tilsakumeja kengissä, jonka takia pyysin sen poikkeuksellisesti sisälle jo päiväheinäaikaan - en uskalla yhtään riskeerata ponin jänteitä lumikorkkareiden kanssa. Matka tallille taittui ennätyshitaasti ja paikan päällä sainkin varustaa ponin melko vauhdikkaasti tunnille. Se oli tuttuun tapaansa onnellinen minut nähdessään ja sai hetkellisesti jopa päivän mittaan kertyneen kireyden hellittämään.

Sähkökatkoksen johdosta maneesi täyttyi meidän tunnin aikana aivan liitoksilleen - kello oli jo yli kahdeksan ja hevoset piti saada liikutettua kun valot vihdoin räpsähtivät päälle. Pusersin ponin kanssa viitisentoista minuuttia Sinnan ohjeistuksella, mutta mikään ei tuntunut sujuvan. Härdelli ja häslinki sai ponin keskittymään aivan kaikkeen muuhun kuin selässä keikkuvaan viulunkieleen. Ei varmaan auttanut päivän aikana sisällä seisoskelusta kertynyt ylimääräinen energia myöskään keskittymään sen paremmin. Kierros kierrokselta huomasin kuinka omat stressitasoni kohosivat ja lopulta vihelsin pelin poikki. Poni ei tuntunut hyvältä eikä oma käytöskään selässä ollut kehuttavaa. Valutin turhautuneena muutaman kyyneleen, kävelin ponin kanssa vielä hetken ajan ja suuntasin takaisin talliin.



 Kuvat © Vilma Töyräs

Kyseinen tunteellinen ylireagointi tuli itsellenikin täytenä yllätyksenä. En ole pitkään aikaan tuntenut moista turhautumista ponin selässä ja uskallan väittää sen johtuneen paljon muustakin kuin pelkästä ponin vikuroinnista. Kun pahaa mieltä kertyy riittävästi pitkin päiviä, kuohahtaa se jossain vaiheessa väkisinkin yli. Nyt kävi näin.

En kuitenkaan tahdo olla ponilleni koskaan epäreilu sen takia, että itselläni on huono päivä. Se ei ole sen vika, että sillä on virtaa ja mulla lyhyt pinna. Silloin vihellän mielummin pelin poikki ja lopetan treenin siihen. Parempi yrittää paremmalla fiiliksellä uudestaan seuraavana päivänä.

Ero oli kuin yöllä ja päivällä eilen kun pääsin ponin selkään. G ei ehkä ollut vieläkään ihan parhaimmillaan heti alusta, mutta omassa mielentilassani oli tapahtunut selkeä kohennus. Edelleen pisti pienet asiat ärsyttämään, mutta tiistaihin verrattuna kynnys ylittää ne ärsytykset oli huomattavasti pienempi ja päästiin lopulta ponin kanssa yhteisymmärrykseen. Tämä taas todistaa sen, kuinka tärkeää on oman mielen hallinta siellä hevosen selässä. Yleensä se ongelman ydin löytyy satulassa istuvasta ja kun saa itsensä ruotuun alkaa hommat sujua. Kaikki epäonnistuu joskus eikä niitä epäonnistumisia kannata jäädä märehtimään. Huomenna on uusi päivä ja uusi mahdollisuus onnistua.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Paljon onnea 100-vuotias Suomemme


Aamu valkeni upean auringonpaisteen ja kevyen pakkasen saattelemana. Aivan kuin jokin suurempikin voima olisi juhlistanut meidän päiväämme. Tätä päivää, jona rakas isänmaamme täyttää kunnioitettavat sata vuotta!

Kurkkuun nousee pala joka kerta, kun ajattelenkin kaikkea sitä, mitä tämä satavuotissyntymäpäivä on vaatinut. Olen ikikiitollinen jokaiselle maamme itsenäisyyden puolesta taistelleelle, se suunnaton rohkeus syöksyä taistoon rakkaan kotimme ja kansamme puolesta saa sanattomaksi. Muuta ei jää, kuin hiljainen kiitos. Kiitos jokaiselle, joka uhrasi oman henkensä itsenäisyyden puolesta ja kiitos niille, jotka ovat näitä tärkeitä muistoja jakaneet jälkipolvilleen. Erityiskiitos ja kunnia tottakai omille isoisoisille, jotka pelottomasti osallistuivat puolustamaan itsenäisyyttämme. Kiitos.




sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ensimmäinen adventti

Jouluaattoon on enää kolme viikkoa. Ulkona ei tällä hetkellä näytä yhtä valkoiselta kuin eilen otetuissa kuvissa, mutta joulutunnelma on löytänyt tiensä jo ainakin allekirjoittaneeseen! Ihan vielä ei ole kotia koristeltu jouluun, mutta eiköhän tontut istahda ikkunalaudalle ensi viikon aikana. 

Tänä vuonna olen herkkulakossa jouluaattoon asti, joten ei suklaakalenteria mulle - eikä kiireiden takia joulukalenteria täällä blogin puolellakaan. Sen sijaan lupaan julkaista instagramissa vähintään yhden jouluaiheisen kuvan joka päivä. Ihanaa sunnuntai-iltaa just sulle ja muista olla kiltisti! Tontut on nyt erityisen tarkkaavaisina ;)



Kuvat © Vilma Töyräs


torstai 30. marraskuuta 2017

Uuden kypärän lumoissa


Siinä, missä ponin päävehkeet on tärkeä olla sopivat sekä istuvuudeltaan että ergonomialtaan, on ihan ensisijaisen tärkeää pitää huoli myös siitä omasta pääkopasta ja sen mukavuudesta. Mulla löytyy tällä hetkellä kaapista kolme kypärää, joista vanhimman kanssa voidaan kulkea ajassa taaksepäin melkein muinaishistoriaan - eikä siitä ole ihan niin kauaa kun sitäkin vielä aktiivisesti ratsastaessa käytin. Tietysti välissä oli monta vuotta jotka vietin lähes täysin kipuamatta ponin selkään, eikä kypärälle varsinaista käyttöikää ole kertynyt ihan sitä reilua vuosikymmentä. Vanhalle luottokypärälle ostin muutama vuosi sitten seuraajan jopa ehkä hieman vahingossa ystävältäni, kun tämä oli ostanut itselleen kirpputorilta epäsopivan kypärän. Se kypärä sopi paremmin mun päähäni ja näin mä sain itselleni uuden luottokypärän - tosin käytetyn sellaisen.


Mä olen ehdottomasti kierrättämisen kannalla ja etenkin hevostavaroita tulee hankittua ja myytyä kirpputoreilla aika paljon. Kuitenkin tietyt tuotteet on käytettynä hankittuna aina riskiostos ja yksi niistä on kypärä. Yksikin kova kolhaisu rikkoo kypärän pintajännitteen, mikä nimenomaan on se joka suojaa päätä kolauksilta. Toki jännitteetön kypärä suojaa päätä paremmin kuin kypärättä olo, mutta se paras turva jää silti varusteesta saamatta. Mä olen nyt kolmisen vuotta ratsastellut tuolla vanhalla, käytettynä ostetulla kypärällä ja liki koko sen ajan puhunut uuden kypärän hankkimisesta. Sen kypärän kun piti vain olla hätävararatkaisu vanhemman jäädessä auttamatta vähän naftiksi (ai miten niin pää muka kasvaa vajaassa kymmenessä vuodessa kun kypärä on ostettu reilu kymmenvuotiaana...?). Viime vuoden joululahjatoivelistallakin on yhtenä viidestä toiveesta ollut uusi kypärä.

Tämä syksyn ikävien tapahtumien varjossa päätin ottaa harppauksen eteenpäin myös omassa turvallisuudessani ja vihdoin päivittää sen tärkeimmän turvavarustuksen. Vaikka kypärä ei koskaan ole 100% henkivakuutus, suojaa se meidän kaikista kallisarvoisinta ruumiinosaa ihan kiitettävän hyvin yleisimmissä tapaturmissa. Koska mä vihdoin päätin panostaa uuteen kypärään, niin tietysti halusin hoitaa sen hankinnan kunnolla. Tämä tarkoitti sitä, että uuden kypärän hankkiminen venyi ja venyi ja venyi kun en löytänyt mistään rakoa ajella ratsastustarvikeliikkeeseen ajan kanssa sovittelemaan erilaisia vaihtoehtoja. Valikoimaa on nykyään niin paljon, että ei riitä kokeilla sitä yhtä merkkiä, vaan se kaikista sopivin voi löytyä vasta vaikka viidennestä vaihtoehdosta.

Alun alkaen haaveilin Charles Owenin klassisesta kypärästä, mutta muutamaa sovitettuani jouduin toteamaan, ettei sellainen istu mun päähäni. Monet muun merkkiset kypärät taas venyvät hintahaarukaltaan aivan liian tyyriiksi omalle poninomistajan budjetille ja pähkäily kävi jo työstä.


Lopulta päädyin Helsinki International Horse Showssa eräänä hiljaisena hetkenä sovittelemaan Satulapajan osastolla Samshieldin shadowmatt-kypärää. Vietettiin myyjän kanssa hyvä tovi vaihdellessa täytteitä ja kuoria ja sovitellessa niitä kerta toisensa jälkeen mun päähän. Samshieldin potta istui mun päähän yllättävän hyvin ja jopa tämä munapää näytti ihan siedettävältä kypärän lipan alla. Samshield kuuluu kategoriassaan niihin hieman liian tyyriisiin kypäriin, etenkin kun se ihan tavallinen hopeamusta kypärä on auttamatta tylsä. Jäin vielä pohtimaan tuota kypärämallia muutamaksi päiväksi ja raahasin sunnuntaina vielä Erikan makutuomariksi. Kun sain makutuomarilta vihreää valoa, päätin tehdä tilauksen ja tietysti hieman tuunata kypärää oman maun mukaiseksi.

Voi miten paljon vaihtoehtoja siellä olisikaan kypärän ulkoasulle ollut! Leikiteltiin hetki suunnitteluohjelmalla ja päädyttiin parhaassa tapauksessa jopa yhdeksään sataan euroon kypärän hinnassa. No okei, ehkä mä en ihan näitä kaikkia blingblingejä tarvitse... Lopulta päädyin valitsemaan kypärään perinteisen mustan muovikuoren, mutta lisäämään siihen pienen vivahteen vaihtamalla hopeisen blazonin ja trimmin ruusukultaiseksi. Olisin halunnut kypärään myös muutaman swarovskikristallin, mutta viiden kristallin nostaessa kypärän hintaa melkein satasella päädyin tyytymään pelkistettyyn malliin.

Siinä se nyt on! Niiiiiin ihana!

 Toimitusajaksi kypärälle lupailtiin kuudesta kahdeksaan viikkoa, mutta saapumisilmoitus kilahtikin puhelimeeni vain puolentoista viikon odottelun jälkeen. Ihan hyvä, koska en millään olisi malttanut odottaa täyttä kahdeksaa viikkoa!

Sovituksissa päädyttiin tilaamaan mulle itse asiassa jopa hieman arveluttavan iso koko kypärästä, sillä kuori on L-kokoa ja täytteet jopa 60cm. Normaalisti kypärän koko on ollut 57-58 hieman riippuen kypärän mallista ja tuo 60 tuntui kyllä aivan järkyttävän isolta. Hakiessani kypärän liikkeestä sovitin sitä vielä myyjän kanssa uudestaan päähän ja kyllähän se sinne istui kuin nakutettu. Se ei lainkaan purista päätä, muttei myöskään heilu vaikka kuinka reippaassa kyydissä menisi. Hieman edelleen arveluttaa näinkö tuo täyte riittää pidemmän päälle, kun ne kuitenkin tuppaa aina hieman painumaan käytössä. Päädyin nyt kuitenkin luottamaan ammattilaisen sanaan ja lohtuna tiedän, että täytteitä voi tilata myös erikseen uusia.

Kypärä on nyt ollut mulla käytössä vajaan kuukauden verran ja sitä on tullut testailtua niin maastossa kuin eri hevosilla tuuppaillenkin. Tämä kypärä onkin jo nyt vajaan kuukauden omistussuhteen jälkeen tainnut nähdä useamman hevosen korvien välin kuin edellinen kypärä koskaan! Hyvin se on matkassa mukana pysynyt eikä lainkaan heilu ja keiku tai valahda silmille. Ja vihdoin minäkin näytän kypärä päässä fiksulta, enkä pottapäiseltä munapäältä! Moni tallikaverikin on tullut kehumaan mun hienoa kypärää ja ihastellut sen ruusukultaisia yksityiskohtia. En voisi olla ostokseeni tällä hetkellä tyytyväisempi ja vaikka ostohinta kirpaisikin jo ennestään köyhyysrajoilla keikkuvaa tiliäni melko lailla, on se kyllä jokaisen menetetyn euron arvoinen!


"Jos sit keskityttäis tässä kuvaamisessa siihen olennaiseen, eli muhun" T. Goldi

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Se joka väitti ettei rahalla voi ostaa onnea, ei koskaan omistanut hevosta


 Eilen siitä tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta, kun allekirjoitin omistajanvaihdospaperin ja klikkasin verkkopankista "maksa"-painiketta. Mä olin ostanut itselleni ponin. Ihan oikeasti.

Se, että päädyin parikymppisenä, vasta koulusta valmistuneena kosmetologina, hankkimaan itselleni hevosen ei todellakaan kuulunut mihinkään tulevaisuudensuunnitelmiini siinä vaiheessa. Ostopäätös ei ollut kovinkaan pitkän, mutta sitäkin syvemmän harkinnan tulos - olisiko mulla mahdollisuus ylläpitää omaa hevosta? Tein laskelmia, pohdin ja keskustelin asiasta sekä äitini, että poikaystäväni kanssa. Ja jotain ihmeen kautta päädyin siihen lopputulokseen, että mulla olisi varaa ostaa elämäni ensimmäinen ikioma hevonen.

Hevosenomistajuus ei todellakaan ole se kaikista helpoin ja halvin "harrastus". Monella hevosia harrastamattomalla on vaikeuksia käsittää sitä, miten paljon aikaa ja rahaa olen valmis upottamaan tuohon pieneen kultaiseen. Asiakaspalvelutyössä tulee monesti juteltua niitä näitä asiakkaiden kanssa ja valehtelematta lähes joka kerta kun puheeksi tulee mun oma hevonen, on vastassa toisaalta järkyttynyt, mutta myös ihaileva reaktio.

"Eikö se ole todella kallista?" on yleensä ensimmäinen kysymys. No onhan se. Niin kallista, että jätän suosiolla laskematta mitään tarkkoja kuukausibudjetteja. Tiedän noin suurinpiirtein mitä pakollisiin kuluihin menee (tallivuokra, kengitys, ruoat, vakuutus, eläinlääkärimaksut), mutta niiden lisäksi poni vie kyllä paljon enemmän kuukaudessa. Pakolliset kulut meillä pyörii kuukausittain siinä vajaassa tuhannessa eurossa - ei jää palkasta paljoa käteen enää omiin huvitteluihini. Olen tehnyt tietoisen valinnan ja päättänyt uhrata suuren osan elämästäni hevoselle ja olen erittäin tyytyväinen siihen päätökseen. En oikeastaan käy ulkona juhlimassa kuin harvakseltaan, syödään ulkona erittäin harvoin ja vaatteita ostan itselleni pääosin vain tarpeeseen. Toisaalta kun muutenkaan ei jaksa juhlia jatkuvasti, vapaa-aika kuluu tallilla ja päällä on töissä työvaatteet ja vapaa-ajalla useimmiten tallivaatteet, ei kyseisiä "ylimääräisiä" menoja edes kaipaa. Mä olen sitä mieltä, että rahansa voisi käyttää paljon huonomminkin kuin maailman ihanimpaan omaan poniin!

"Pitääkö sun sitten käydä joka päivä tallilla?" on seuraava kysymys; no joo, pitäähän siellä käydä! Toki poni selviäisi myös jokusen päivän tallityöntekijöiden armoilla, mutta mä olen sen verran tunnollinen kaveri etten voi jättää ponia täysin oman onnensa nojaan. Käyn siis tallilla ihan joka ikinen päivä, poislukien luonnollisesti ne kerrat, kun tiedän että joku muu on hoitamassa ja liikuttamassa ponin. Ja välillä käyn silloinkin moikkaamassa ponia. Parhaimmassa tapauksessa mä olen herännyt aamulla kukonlaulun aikaan ja ajanut tallille hoitamaan ponia ennen töitä ja heti töistä päästyäni suunnannut auton nokan takaisin samaan osoitteeseen. Ja jatkanut tätä monta viikkoa putkeen. Toki tämä on ollut poikkeustilanne ponin terveydellisten seikkojen takia, mutta ei se tuntunut ylimalkaisen haastavalta toteuttaa. Mä olen ostanut ponin ja täten sitoutunut sen hoitamiseen tilanteesta riippumatta. Toki joskus voisi olla järkevää oman jaksamisen kannalta tajuta pyytää apua, mutta kun on jääräpää niin on jääräpää ja haluaa hoitaa asiat IHAN ITSE.


Nämä kaksi vuotta hevosenomistajana ovat kuluneet erittäin nopeasti. On hassua miten normaalilta se tuntui heti alusta alkaen. Vaikka omaa vapaa-aikaa rokotettiin kertaheitolla erittäin rankalla kädellä, en ole edes osannut kaivata sitä. Tai oikeastaan en edes muista millaista mun arki oli ennen hevosta. Mitä mä olen oikein tehnyt vapaa-ajalla? Mä olen luonteeltani ihan todella tekeväinen ihminen, enkä osaa ottaa rennosti. Se on tietyissä asioissa ihan hyvä luonteenpiirre, mutta myös samalla todella huono. Välillä päivät on niin kiireisiä ja täynnä ohjelmaa, että hyvä kun ehdin aamiaisen jälkeen syömään mitään. Tänäänkin juuri päivittelin, kuinka kummalliselta tuntuu ettei ensi viikonloppuna ole mitään sovittua menoa. Mulla ei siis ole ensi viikonloppuna mitään muuta pakollista kun tallilla käynti, eikä sitäkään voi pakolliseksi sanoa. Kuitenkin tiedän, että ensi viikonloppukin tulee aivan varmasti täyttymään. Koskahan sitä oppisi sanomaan ei?

Vaikka se tietyllä tavalla onkin rankkaa kuluttaa joka päivä monta tuntia pitkän työpäivän päätteeksi ulkona touhuten, on se mulle myös erittäin terapeuttista. Se kun pääsee tallille ja kuulee oman ponin hörinän tervehdykseksi, saa huonoimmankin tuulen väistymään ja levittää korviin ulottuvan hymyn kasvoille. Hevosenomistajuus ei aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta kai se on tämä hulluus joka saa ponitytön uhraamaan valtavan palasen elämästään sille rakkaimmalle silkkiturvalle.

Kuvat © Vilma Töyräs ♥ 


 
 

torstai 26. lokakuuta 2017

Syksyn parasta aikaa

Yhteistyössä Helsinki International Horse Shown kanssa

Nyt täytyy kyllä myöntää, että viime viikonloppu uuvutti jopa ikiliikkujan. Kun kello soi maanantaiaamuna muistuttaakseen että edessä on täyspitkä työpäivä, olisin kaikista mieluiten vain kiskonut peiton korviin ja jatkanut unia. Näin aikuisena on kuitenkin kannettava vastuunsa ja pitää huoli siitä, että jatkossakin saa maksettua kilpaponin ylläpidon. Ja tietty sitä kautta myös uudestaan viettämään yhtä huikeaa viikonloppua!

Mitä Pony Touriin tulee, ei tämä vuosi selkeästi ollyt meidän menestystä varten. Kuten torstainakin, oli perjantain rata erittäin siisti ja melkein jopa edellispäivääkin onnistuneempi. Silti huono puomionni seurasi meitä myös tänä päivänä ja yhden turhan takajaloilla keilatun esteen lisäksi napattiin pitkästä aikaa ensimmäinen 8vp toisestakin keilatusta esteestä. Mä uskon vahvasti kohtaloon ja olen myös suhteellisen taikauskoinen. Niinpä luulen, että meidän aamun juttelut siitä, että jos vaan saisi hyvän nopean nelosradan voisi hyvin olla mahdollisuudet top10-finaaliin. "Kun onneksi Goldi ei yleensä ota kaseja". Jep, just niin.

Tottakai harmitti ihan vietävästi ettei päästy kisaamaan lauantain finaalissa, mutta toisaalta en voi sanoa olleeni pettynyt tyttöjen työskentelyyn. Goldi oli jälleen areenalla kuin kotonaan, vaikka edellisestä kerrasta niin ison yleisön edessä oli ehtinyt kulua jo kaksi pitkää vuotta. Nella taasen jatkoi omaa upeaa suorittamistaan ja ratsasti Goldin nätisti radan läpi pienistä virheistä huolimatta.





Goldin kisakuvien © Hanna Heinonen Photography
 
Kun oma poni ei osallistunutkaan finaaliin, päädyin vasten aiempia suunnitelmia jättämään ponien finaalin seuraamisen Havenin livelähetyksen puolelle. Lauantaina lasten matineassa olisi ollut vaikka kuinka paljon suloisia poneja ja lapsia esiintymässä, mutta oma kultainen karvakorva piti myös liikuttaa ennen hallille suuntaamista. Niinpä päädyin tallille heti aamutuimaan juoksuttamaan hyvän työn tehneen "väsyneen" ponin. Todellisuudessa juoksutusliinan päässä hölkkäsi tikittävä aikapommi joka pienimmästäkin kannustuksesta ampaisi kamalaan pukkilaukkaan. Niin kovin väsynyt ja ryytynyt kilpaponi rankan kisarupeaman jälkeen. Phyh.

Vietin suhteellisen tiiviisti myös lauantain ja sunnuntain jäähallilla kilpailuita ja ohjelmanumeroita seuraillen. Erityisesti mieleen jäi ehdottomasti lauantai-iltana järjestetty Legendat radalla-show, jossa huippuratsastajat Peder Fredricson, Henrik von Eckerman ja Francois Mathieu jr. kapusivat Ypäjän Hevosopiston uljaiden suomenhevosten selkään. En varmasti koskaan unohda von Eckermanin ilmettä ratsatsaessaan possupassia tarjoavalla suomenputella - taisi hän ohimennen kysyä juonajaltakin, että "mikä tämä oikein on". No suomenhevonen tietysti! Kyllä sieltä laukkaakin löytyi kun vauhtiin päästiin ja maailmantähdet selvittivät pienen esteradan täysin vierailla hevosilla odotetusti melkoisella taidolla.

Tähtikolmikko suomenhevosillaan. Edestä taakse: Francois Mathieu Jr & Ypäjä Eeros,
Henrik Von Eckermann & Ypäjä Artsi sekä Peder Fredricson & Ypäjä Ilmari (kuva: HIHS / Satu Pirinen)

Keskiviikosta asti tarjolla oli toinen toistaan jännittävämpiä kilvankäyntejä; tervetuliaisluokkaa, Helsinki GP:tä, aikaluokkia ja mitä vielä. Silti voin vannoa jokaisen, aivan varmasti jokaisen, odottaneen perhoset vatsanpohjassa sunnuntain päänäytöstä. Ainakin mä odotin! Ja ai että mikä maailmancupin osakilpailu saatiinkaan nähdä! Helsingin jäähalliin oli luotu niin uskomattoman haastava rata, että jump offeihin selviytyi vain yhdeksän ratsukkoa neljästäkymmenestä. Suurimmalle osalle ratsukoista kompastuskiveksi osoittautui toisiksi viimeinen este, okserin ja lankkupystyn muodostama sarja. Lankunpirulainen tuli alas niin lukemattoman monella ratsukolla, että alkoi tuntua jo lähes tulkoon mahdottomalta tehtävältä suorittaa rata puhtaasti läpi. Harmillisesti myös maailmancupin ainoan suomalaisosallistujan Juulia Jyläksen upea nollarata kariutui juuri kyseiseen tehtävään.

Jännityksen hetkiä riitti aivan ensimmäisen vaiheen loppukierroksille asti ja jännitin lähes tulkoon yhtä paljon kuin jos oma poni olisi ollut radalla. Äitikin yritti soitella työjuttuja kesken viimeisen suorituksen - turha varmaan sanoa etten pystynty keskittymään edes puoliksi käytyyn puheluun. Kun tokaisin nyt olevan viimeiset jännät hetket käsillä, äiti totesi vain että "joo mekin katsotaan täällä telkkarista". Jump offeista yllätysvoittoon ratsasti viimeisenä startannut Jur Vrieling hevosella Glasgow v. Merelsnest. Upea kiiltävä musta ori lensi sellaisella loikalla viimeisen okserin yli, että koko yleisö kohahti järkytyksestä. Ei meinannut mies itsekään uskoa omaa voittoaan todeksi palkintojenjaossa ja hymy sen kuin leveni ympärillä hurraavasta yleisöstä. "Kaikki haulavat voittaa, mutta en osannut odottaa tätä! Tottakai tähtäsin top 3 joukkoon, mutta voitto tuli täysin yllätyksenä" Jur kertoi naureskellen täpötäydelle jäähallille.

Jur Vrieling & VDL Glasgow v. Merelsnest (kuva: HIHS / Satu Pirinen)

Pääsin myös tapaamaan meet&greetin tiimoilta monia ihania lukijoita ja Instagram-seuraajia. En voi kylliksi korostaa sitä, miten huikeita te kaikki olette! Kiitos jokaiselle, joka tuli nykimään hihasta ja uskalsi vaihtaa muutaman sanan - ihan superia!

Lyhyitä yöunia, paljon jännitystä, lompakon kevennystä ja naurua; siitä on onnistunut syyslomaviikko tehty!





torstai 19. lokakuuta 2017

No ei mua kyllä pitänyt jännittää

Helsinki International Horse Show on nyt virallisesti korkattu myös meidän osallistumisen osalta! Jos tarkkoja ollaan, olen itse ollut paikalla jo tiistaista lähtien seuraamassa väliaikaesiintyjien showharjoituksia ja kurkkimassa kulissien taakse. Seurasin muutamaan otteeseen muun muassa estetehtaalla toinen toistaan upeampien puomien ja esteiden pikkutarkkaa maalausta ja viimeistelyä - on siinä ollut hommaa näpertää kaikki raidat ja värit ihan viimeisen päälle suoraan ja siististi!

Suomenhevoskatrillin treeniä.

Jopa itse presidentin hevonen Ypäjä Tarja nähdään lauantaina Suomi100-showssa!

Näin valmistuu ihana pastellisävyinen Helsinki-este, joka nähtiin tänään jo monessa luokassa!

Keskiviikkona istuttiin Team Goldin kaksijalkaisten kanssa katsomossa seuraamassa Amateur Tourin luokkia, ennen kuin suunnattiin tallille viimeistelemään Goldi tätä päivää varten. Olin fiksu ja pesin ponin jo tiistai-iltana, joten eiliselle ei jäänyt enää kuin kamojen kasaus ja puhdistus. Ja tietysti Nellan viimeistelytreeni, jotta poni olisi varmasti oikeilla asetuksilla sitten jäähallilla.

Meidän luokan starttivuoro oli tänään vasta yhdeltä päivällä, joten aamulla oli hyvin aikaa laittaa poni kuntoon ennen lähtöä. Kuorrutin tähdenlennon kultaglitterillä, letitin vasta kynityn harjan sykeröille ja kiinnitettiin häntään punainen rusetti - loput kamat poni sai päälleen luonnollisesti vasta hallilla. Mulle on moni kehunut silikonisia litteitä letitysponnareita, mutta ainakin tämän päivän kokemuksen perusteella ne ei mun tekemissä sykeröissä pysyneet sitten alkuunkaan. Vähän väliä sai olla jotain lettiä kerimässä uudestaan kasaan, kun taas vanhoilla hyvillä kumppareilla sykeröt pysyisi vaikka viikon liikahtamatta paikallaan. Note to self; huomenna sykeröt tehdään hyväksi todetuilla vanhanmallisilla kuminauhoilla!

Jäähallille saavuttiin noin puoli kaksitoista, mikä tarkoitti sitä että aikaa ennen luokkaa oli vielä todella hyvin ja ponin sai laittaa kuntoon ihan rauhassa. Eräs tallikaveri kehui eilen illalla sitä kuinka organisoidusti me ponin kamoja pakkailtiin ja viimeisteltiin, näki kuulemma että tätä hommaa on tehty ennenkin. Ja samaa täytyy sanoa kisapaikalla toimimisesta, se on aina ihanan sujuvaa näin hyvällä tiimillä!

Nella otti Goldilla muutaman kierroksen ravia ja laukkaa ennen radankävelyä ja pääsivät tutustumaan areenaankin vielä ennen luokan alkua. Mun mielestä todella hyvä veto päästää ratsastajat ja ponit tarkistamaan areena ja totuttelemaan hälinään jo ennen oman luokan alkua. Ei sitten mene keskittyminen omasta suorituksesta siihen kun katsomo ja hälinä jännittää. Itse luokka sujui melkoisella vauhdilla ja loppujen lopuksi se mitä ajateltiin pitkäksi verkka-ajaksi, kävikin melkein lyhyeksi. Hyvin kerkesi poni ja tyttö kuitenkin saamaan hyvän draivin päälle ja tuttuun tapaan kumpaakaan ei taas jännittänyt yhtään. Lähtönumero kaksitoista kutsuttiin valmistautumaan portille niin yhtäkkiä, että meinasin jäädä kyydistä verkkaan hengailemaan.



Ponin onnellinen katse kohti nameja ojentavaa kättä ♥

Muakaan ei pitänyt jännittää, mutta siinä vaiheessa kun kaivoin puhelimen taskusta ja napsautin sen videomoodiin alkoikin kädet tutista aivan luvattoman paljon. Ihan sai pelätä että pysyykö puhelin kädessä ja puristinkin sitä kaksin käsin. Tässä vaiheessa täytyy kyllä kiittää sitä, joka keksi laittaa myös puhelimen videointiin kuvanvakauksen - mun videosta ei näe lainkaan koko tärinää, vaikka ensin pelkäsin että tuleeko koko videosta vapinalta edes katsottavaa.

Poni näytti radalla pirteältä ja eteni oikein hyvässä laukassa. Muutamalle esteelle pieni lähestymismissi, mutta nekin poni pelasti hienosti. Valitettavasti neiti kultainen  kuitenkin nappasi perusradalta neljä virhepistettä pyöräyttämällä pienellä hipaisulla nelosesteen ylimmän puomin alas kannattimiltaan. Puomi putosi niin äänettömästi, että en olisi edes huomannut koko pudotusta jollei valmentajakaksikkomme olisi voivotellut viereisiltä paikoilta. Huomanette videoltakin kuinka mun kuvakulmasta neloseste on sellaisessa kulmassa, ettei puomin putoamista edes melkein näe.




Nyt köllöttelen ihan valmiina painumaan unten maille, mutta jostain syystä nukkumatti ei malta tulla kylään. Huomenna kello soi jo viideltä, sillä hallilla alkaa geimit jo yhdeksältä aamulla! Lähdetään hakemaan samaa hyvää fiilistä kuin tänään ja toivotaan ettei nyt tulisi turhia puomeja. Hyvää yötä! ♥

Estekuvien © Essi Huida, kiitos!


maanantai 16. lokakuuta 2017

Hoitavia öljyjä ja nivelaineita


Muistatte varmasti muutama kuukausi sitten kun kirjoitin ponin klinikkakäynnistä, jolloin syynin alle joutuivat rakkaan kultaisen etujalat ja niiden hyvinvointi. Erityisesti ponin toinen etujalka oli alkanut turvottelemaan voimakkaasti kisareissussa ja aiheutti jopa lievää ontumaa. Klinikalla todettiin, ettei jaloissa ollut havaittavissa minkäänlaisia muutoksia tai traumoja, mutta eläinlääkäri muistutti siitä, kuinka tärkeää oikeanlainen jalkojen- ja kavioidenhuolto on kovassa treenissä olevan kilpaponin elämässä. Ensisijaisesti lähdettiin hoitamaan ponin jalkoja kavioiden osalta jotka olivat lievästi virheasentoiset. Se ei tietysti pelkästään riittänyt perfektionistille poninhoitajalle, jolle vain paras on riittävää - jos edes sekään.

Niinpä aloin lukea ja tutkia erilaisia lisäravinteita, joilla tukea nivelten hyvinvointia ja helpottaa palautumista kovasta treenistä. Tuli luettua melko monta artikkelia, keskustelua ja tuoteselostetta aiheeseen liittyen ja kokemuksia sateli joka puolelta. Siinä missä yksi kehui tuotteen maasta taivaisiin, kertoi toinen toisen tuotteen tehonneen heillä paremmin. Ota näistä nyt sitten selvää, että mitä lähteä testailemaan omalle ponille... Näihin aikoihin sain myös viestiä meidän Helsinki International Horse Show-yhteyshenkilöltä, joka kertoi muutaman HIHS Expolaisen olevan kiinnostuneita yhteistyöstä tuotetestien tiimoilta. Kuinka ollakaan saatiin lyötyä hynttyyt yhteen Nutrolinin kanssa ja saimme ponille kokeiluun erityisesti nivelten huoltoon ja hyvinvointiin suunnitellun Nutrolin Hevonen Nivel Duon.

Tässä kuvassa näkee myös hyvin tuon ponin pahemmin virheasentoisen kavion.

Tiesittekö, että Nutrolinin ravintolisäöljyjen kehittely on saanut alkunsa ihan tavallisesta Suomalaisesta koiraperheestä - jossa toinen koirista sattui olemaan sileäkarvainen collie? Kaikkien kunnollisten koiranomistajien tavoin oltiin tässäkin perheessä perehdytty koiran ravitsemukseen ja lähdetty kokeilemaan muun muassa kalaöljyn vaikutuksia turkin ja ihon kuntoon. Kun mikään öljy ei tuntunut antavan riittävää tulosta ja pullomäärä kaapissa kasvoi kasvamistaan, pani perheen isäntä Mikko Griinari tuumasta toimeen ja ryhtyi opiskelemaan purkkien tuoteselosteita. Pian kansainvälisesti tunnettu rasvahappotutkija ja Helsingin yliopiston kotieläinravitsemuksen dosentti Griinari totesi pystyvänsä kehittämään entistä toimivamman öljyn koirien ihon ja turkin tueksi, mutta myös tukemaan lukuisia muita nelijalkaisten ystäviemme erityistarpeita. Nyt alun perin kahdelle koiralle kehitetty tuote on patentoitu jo USA:ssa ja EU-maissa ja yksi tuote on ajan myötä kasvanut kokonaiseksi tuoteperheeksi koirille, kissoille ja hevosille.

Nutrolin on puhtaasti kotimainen tuote ja se valmistetaan Suomessa Fimean (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus) valvomassa tuotantolaitoksessa.

Tuoteperheestä meille kokeiluun saapunut Nutrolin Hevonen Nivel Duo on erityisesti nivelrikon ja nivelten hoidon tueksi suunniteltu lisäravinne hevosille. Öljyn omega-3-rasvahapot ja lääkelaatuiset nivelravinteet (glukosamiini, kondrotiinisulfaatti ja MSM) vahvistavat toistensa vaikutuksia, hillitsevät tulehduksia ja tukevat nivelkudosten uusiutumista. Ne auttavat siis erityisessä rasituksessa olevia niveliä kestämään ja palautumaan paremmin.

Vaikka öljynä käytetty kalaöljy ei ehkä kuulosta hevosen ruokinnassa kovin luonnolliselta, on sen sisältämien omega-3-rasvahappojen tulehdusta hillitsevät vaikutukset jopa kymmenkertaisia verrattuna kasviöljyjen, kuten pellavan, rypsin, hampun ja chian siementen omega-3-rasvahappojen tehoon. Luonnollinen E-vitamiini täydentää vaikutusta hillitsemällä tulehdukseen liittyvää hapetusstressiä.


Ihan arkisessa treenissä Goldi ei ole juuri koskaan jalkojaan turvotellut tai muutenkaan osoittanut ylimääräisiä rasituksen merkkejä. Kuitenkin pidempien kisareissujen ja rankempien treeniputkien jälkeen on ilmennyt lievää turvottelua ja rasituksen tuntua etenkin etujaloissa. Nyt poni on ollut hyvinkin normaalissa treenissä, eikä lähiaikoina ole ollut kovia kisarupeamiakaan, oikeastaan vain päivän mittaisia reissuja viimeisimmän klinikkareissun jälkeen. Tähän mennessä poni on ollut kotitreeneissä oikein rento ja joustava ja liikkunut kuin rasvattu - liekö öljyt menneet suoraan niveliin.

Kuitenkin tulossa on vielä vuoden viimeinen ja jännittävin koitos, *rumpujen pärinää* nimittäin Helsinki International Horse Shown Pony Tour (yllättyikö joku?). Viikon aikana poni hyppää varmasti kahtena peräkkäisenä päivänä ja jos tytöt hoitavat homman kotiin, myös kolmantena. 110cm korkean radan hyppääminen on jo kahtena päivänä putkeen varmasti rankka suoritus ponille ja jos siihen lisätään vielä lauantaina ratsastettava 115cm-finaali, en ihmettele jos keho kaipaa aikaa ja apua palautumiseen. Tässä pistetään varmasti nivelten huolto testiin ja nähdään kuinka muutaman viikon ajan syötetyt Nutrolin-öljyt vaikuttavat ponin suorituskykyyn ja palautumiseen rankan rupeaman jälkeen.

Ravintolisä on maistunut ponille hyvin ja se on ollut helppo lisätä mukaan päivittäiseen puuroon, jonka poni saa aina liikutuksen jälkeen. Koska meillä ravintolisät säilytetään varustehuoneessa kaapissa lukkojen takana, on öljypullon kolmen viikon säilyvyys huoneenlämmössä aika tarkkaan mitoitettu, sillä nyt öljyä on syötetty ponille sen kolmisen viikkoa ja ensimmäinen öljypullo alkaa olla lopuillaan. Jääkaapissa avattu pullo säilyy jopa kolme kuukautta, mutta ainakin meidän tilanteessa öljy on tarkoitettu käytettäväksi suoraan yhteen putkeen ja onkin sen takia saanut jäädä kaappiin - myös käytännön syistä kun ponia hoitaa useampi kuin yksi ihminen.

Valmistajalta löytyy myös toinen urheiluhevoselle tarkoitettu öljyvalmiste, Nutrolin Hevonen Sportti. Sen sisältämä kalaöljy sekä luonnollinen E-vitamini auttavat hevosta palautumaan rankkojen suoritusten jälkeen ja se on suunniteltu suojaamaan ja tukemaan kudoksia kovassa rasituksessa. Nyt tähän tilanteeseen, kun jalat on olleet jo rasittuneet ja meillä on rankka kausi sekä takana että edessä, päätin aloittaa ponin huoltamisen nimenomaan nivelten hyvinvointiin keskittyen. Jatkossa, kun jalkojen rasitus saadaan kengityksen muutoksella taas normalisoitua, uskoisin päätyväni tähän Sportti-valmisteeseen sen laajemman vaikutuksen vuoksi. Siitä ei löydy samoja nivelvalmisteita, kuin Nivel Duosta, mutta jo pelkät omega-3-rasvahapot ja niiden tulehduksia hillitsevät vaikutukset riittävät varmasti lähtökohtaisesti terveen ponin nivelten huoltoon. 


Jos lainkaan kiinnostuit näistä ihanista Nutrolin-tuotteista, suosittelen piipahtamaan yrityksen ständillä Horse Shown Expossa! Mikko Griinarikin on paikan päällä lauantaina sekä sunnuntaina, voit siis kysellä mieltä painamaan jääneitä asioita suoraan itse tuotteen kehittäjältä. Mä aion ainakin vierailla osastolla ja vaihtaa vielä muutamia ajatuksia Nutrolinin edustajien kanssa - nähdäänhän siellä?



torstai 12. lokakuuta 2017

Valmistautuminen Helsinki International Horse Showhun

Yhteistyössä Helsinki International Horse Shown kanssa

Alle vikko aikaa Suomen huikeimman hevostapahtuman starttiin! Vasta hihkuin ilosta kolmenkymmenen päivän kodalla ja nyt päiviä on enää kokonaisia viisi! On varmasti sanomattakin selvää, että oman ponin saapuminen samalle areenalle maailman huippujen kanssa jännittää aivan vietävästi.  Tällaista mahdollisuutta ei kovin usein tavan poniratsukolle ilmaannu ja allekirjoittanutkin pääsee pyörittelemään ponia samalle käsihevos- ja tallialueelle jossa ökykalliit maailmancup-hevosetkin köpsyttelevät.


Olette varmasti huomanneet että meillä tykätään panostaa siistiin yleisilmeeseen aina eikä todellakaan Helsinki International Horse Shown areenalle saapuminen jää huomioimatta ponin valmistelussa. Itse kilpailuun valmistautuminen on tietysti aloitettu jo aikaa sitten kovalla ja tavoitteellisella treenillä - ihan normi arjella. Ponin kuntoa on kohotettu pitkillä ja vauhdikkailla maastoilla sekä tehokkaalla koulutreenillä estetreenien ohella jo koko kuluneen vuoden. Viikko-ohjelmaan kuuluu yleensä yksi kunnon estetreeni, kaksi koulurääkkiä, kaksi kunnollista maastoa sekä tietysti unohtamatta kunnollista palautumista välissä. Meillä poni saa yleensä palautua pitkillä kävelylenkeillä – ihan seisomaan ei ponia koskaan jätetä kuin pakosta ja parasta palauttelua on vetreyttää lihaksia rennolla käppäilyllä metsän siimeksessä.

Nyt viimeinen viikko ennen torstaina alkavia koitoksia tehdään ponin kanssa vetreyttäviä ja valmistelevia treenejä. Lauantaina Nella ratsastaa ponin, ottaa ehkä muutamia hyppyjä ja viimeistelee omat fiiliksensä esteiden suhteen. Sunnuntaina maastoillaan oikein pitkän kaavan kautta, mikäli kelit sen vain sallivat. Maanantaina poni saa ansaitun kävelypäivän, sillä tiistaina tuuppailen sen kunnolla läpi Nellan keskiviikon kisaviimeistelyä varten. Keskiviikkona Nella siis asettaa ponin nappulat omille asetuksilleen torstaita varten - vaikka pääsääntöisesti poni toimii ihan normaaliavuin, on tottakai jokaisella ratsastajalla aina vähän omanlaisensa tyyli ratsastaa ja on siksi tärkeää saada poni kuulolle kyseistä ratsastajaa varten ennen vaativampia koitoksia.

Mitä ponin puunaamiseen ulkoisesti Horse Showta varten tulee, on edessä viikonloppuna pitkä päivä täynnä parturoimista, pesua ja yleisilmeen siistimistä. Goldi on klipattu muutama viikko takaperin ja karva edelleen sen verran siistissä kunnossa, että klipperiä ei onneksi tarvitse kaivaa esiin enää ennen ensi viikkoa. Sen sijaan ponin harja on päässyt venähtämään sitten viime trimmauksen ja vaatii ehdottomasti siistimistä, jotta jouhet saadaan sidottua semifinaaleja varten kauniille sykeröille. Pienen motivaatiobuustin sykeröiden tekoon sain viikonloppuna Tallinnan Horse Showsta, jossa ratsuilla oli toinen toistaan symmetrisemmät ja siistimmät letit – samaan pyritään, vaikka lopputuloksesta en mene täysin takuuseen! Tykkään siitä, että ponilla on paksu harja, joten ohennuskampaa näytän jouhille ainoastaan äärimmäisessä tapauksessa ponin niskassa, jossa jouhipaljous on usein kaksin– ellei jopa kolminkertainen verrattuna loppuharjaan. Saksilla saa kivasti nyrhittyä paksustakin tukasta siistin ratsupolkan, vaikka se onkin aikaavievää tällaiselle perfektionistille, jolle ei ”vähän sinnepäin” riitä – varsinkaan tässä tilanteessa!


Ponin ulkoisen olemuksen siistimisen lisäksi tarkistetaan kaikki varusteet. Kisavarusteita en viitsi käyttää pesukoneessa turhan usein ja ajoitankin pesun usein tärkeimpien tilaisuuksien alle muutaman kisaviikonlopun välein. Nyt kisahuopa on pesty viimeksi ennen edellisiä kilpailuita, joten jos siinä ei ole suurta näkyvää likaa, saa se kelvata sillä pesulla. Kotiin pestäväksi poimin kuitenkin suojat, lampaankarvapehmusteen suitsista sekä lampaankarvaromaanin. Suitsia putsailen säännöllisesti lähes päivittäin ja etenkin hikitreenin jälkeen kunnolla. Näin ne pysyvät uuden veroisina pidempään eivätkä vaadi pitkää puunausta edes ennen edustustehtäviä. Satula ja suitset saa viimeisen kunnollisen puunauksen vielä kilpailuita edeltävänä iltana, jotta ne varmasti on pölyttömät ja tahrattomat seuraavana päivänä.

Tietysti valmistautumiseen kuuluu myös varusteiden tarkistus ja tsekkaus että harjapakista todella löytyy kaikkea mitä areenalle saavuttaessa tarvitaan. Nämä meillä on joka kisareissulla mukana (ainakin teoriassa pitäisi olla…):
Muutama harja, kaviokoukku, letityskuminauhoja, showshine, haavanhoitoaineet, riimu + naru, suojat, suitset, satula, varaohjat, huopa, varahuopa, huppu, sadeloimi sekä kuivatus-/kävelyloimi. Horse Showhun lähtee näiden lisäksi muutama ekstratilpehööri, mutta näistä näette lisää sitten areenalla ;)

Koska kyseessä on suomen suurin ja huikein hevostapahtuma, panostetaan mekin ponin laittamiseen pikkaisen extraa. Puunaaminen on kuitenkin meille jo ihan arkipäivää, sillä tahdon Goldin olevan aina ihmisten ilmoilla edustuskunnossa ja siistittynä.


Kuvista kiitos Vilma Töyräs ♥

 PS. Joko kävit osallistumassa Instagramin puolella meidän tilillä @kultahippuja järjestettävään arvontaan? Vielä muutama päivä aikaa osallistua lauantaiaamupäivän lippujen arvontaan!



torstai 5. lokakuuta 2017

Tavoitteellista treeniä


Mä olen oikeasti ottanut itseäni niskasta kiinni ja tehnytkin aika ahkerasti hierojan ohjeiden mukaan. Tällä viikolla olen tehnyt ravipuomitehtäviä jo kaksi kertaa, ja nyt on vasta torstai! Myönnän, että menneillä viikoilla puomitehtävät on jääneet maksimissaan kahteen kertaan, mutta edes se, että jaksan kerran viikkoon roudata viidestä kymmeneen puomia ympäri maneesia ansaitsee suuret aplodit. Olen tuntenut valtavaa alemmuudentunnetta kun eräskin tallikaveri liki viikottain lainailee Horsephysion ihania puomitehtäväideoita ja rakentelee jos jonkinmoisia ratoja treenattavaksi - harmi kun en koskaan itse ehdi samaan aikaan tallille hyödyntämään näitä viritelmiä.

Eilen tehtiin Saaran kanssa yhdessä maneesiin muutama puomitehtävä iltamyöhäsellä. Kuuden ravipuomin sarja sekä kaksi laukka(tai ravi-)puomia pääty-ympyrälle. Oltiin maneesissa vasta reippaasti seitsemän jälkeen, mutta silti maneesin primetimen ollessa jo ehtoon puolella saatiin väistellä ihan kiitettävästi muita ratsukoita. Laukkapuomitehtävä jäikin meillä vähemmälle ja keskityttiin enemmän Goldin kanssa venyttämään askelta ravipuomeilla. Tehtiin sitten laukkatehtäviä ravipuomien yhteydessä muutoin ja otettiin silloin tällöin mukaan muutama kierros laukkapuomien yli.

Goldi ei ollut eilen parhaimmillaan, vaan vapaapäivän jälkeen selvästi edelleen rentoilumoodissa ja sain käyttää hyvän tovin ihan sileäntyöskentelyyn, jotta sain ponin liikkumaan kunnolla. Pitkään poni on ollut tosi hyvä ratsastaa, mutta eilen oli taas tuntuman hyväksymisessä tappelun aihetta ja pohkeet meni kuin kuuroille korville - on se tamman kanssa eläminen niin ihanaa! Goldi on myös mestari luistamaan hommista etenkin silloin, kun maneesissa on paljon muita ratsukoita. Se on niin kovin kiinnostunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta, että keskittyminen herpaantuu tuon tuosta ja kavereita käytetään tekosyynä hidastella ja pysähdellä. Extrahaastetta itselle olla jatkuvasti hereillä, sillä pieninkin keskittymisen herpaantuminen johtaa rikkomiseen ja tehtävän saa aloittaa alusta.

Onneksi ponikaan ei voita mua jääräpäisyydessä ja niin päästiinkin pikkuhiljaa vääntämisen ja kääntämisen jälkeen yhteisymmärrykseen ja päästiin jopa treenailemaan niitä puomeja. Ravipuomit meillä sujui ihan ekstrahyvin ja olin niin ylpeä ponista miten se nosteli lyhyitä kinttujaan. Maneesissa ratsastanut tallikaveri nauroi kuinka toinen melkein potki etupolvilla itseään nenään kauhoessaan hevos-poni mitoille sopiviksi aseteltuja puomeja - hyvin se selvisi tehtävästä silti kerta toisensa perään!

Kyllä saa hieroja olla ylpeä meistä, ainakin mä olen!

Ja loppuun iso liuta sadekelin ratsastuskuvia sunnuntailta a lá Vilma Töyräs.