lauantai 31. joulukuuta 2016

LOISTOKASTA UUTTA VUOTTA!

 Vuosi 2016 alkaa pikkuhiljaa olla purkissa ja on aika tehdä pieni katsaus kuluneeseen kauteen. Kirjoitin jo vuosipäivänä melko kattavan koosteen kilpailukaudesta, joten lasketaanpa alle vain hieman statistiikkaa ja katsastetaan kausi tavoitteiden kannalta. Varoitan jo etukäteen, että seuraava teksti tulee sisältämään paljon hehkutusta, kehuja ja leuhkimista.


Vuoden aikana ponille tuli startteja alle ainakin 26 (kaikkia ei löydä kipasta ja en luota täysin omaan lahopäämuistiini..). Näistä kaksi startattiin kouluaitojen sisällä ja kaksi kenttäkilpailuissa. Sarteista 7 startattiin kansallisella tasolla. Sijoituksia kerättiin kaiken kaikkiaan 18, joista sinivalkoisia ruusukkeita 12. Tuplanollaratoja 14. Parhaat kouluprosentit 70,52. Poniderbymestaruus, ponien joukkuemestaruus, Eteläsuomen aluemestaruushopea, joukkuealuemestaruuspronssi sekä ponicupin neljäs sija. Rankingpisteitä 3-5 tason kilpailuista 26, sija ranking-listalla 16. Eteläsuomen 2-tason rankingin toinen sija 22 pisteellä. Nella Lohjan ratsastajien Vuoden ratsastaja-listalla kuudennella sijalla.

Viikonloppuja ratsastuskilpailuissa tuli vietettyä yhteensä ainakin neljätoista ja pisimmillään käytiin 170km päässä kotoa Kemiö Jumpingissa. Lähimmillään kilpailut järjestettiin vain alle kymmenen kilometrin päässä kotitallista Ratsastuskeskus Ainossa. Suosituin kisakohde olikin Aino, matkustamisen helppouden ja useampien sopivien kilpailuidensa ansiosta. Kisakausi potkaistiin käyntiin edellämainitussa keskuksessa 13. helmikuuta ja se lopetettiin loistokkaasti samaan paikkaan 10. joulukuuta.



Onnistuneen kilpailukauden lisäksi vuoteen mahtui kolme kuukautta laihdutuskuuria, 49 päivää sairaslomaa ja ainakin kolme "noni nyt se kuolee"-hetkeä (kyllä, olen hyvin ylidramaattinen ja pieninkin ontuma tai poikkeama ponin käytöksessä saa aina pahimmat skenaariot vilahtamaan silmieni edessä). 

Selässä vietettyjä tunteja on varmasti yli 300, joista ainakin 60 tuntia maastossa. Selästä olen pudonnut (=luisunut) kerran vuoden aikana. Tunteja kokonaisuudessaan ponin kanssa on tullut vietettyä paljon, mutta silti liian vähän. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta vuosi on kyllä ollut yksi onnen vuosi. Meillä on maailman paras tiimi, joka yhdessä toimii saavuttaakseen aina vain parempaa ja parempaa ja tukea saa vaikeinakin hetkinä.

Tämän mahtavan tiimin siivittämänä otamme valtavan loikan uuteen vuoteen ja uuteen kauteen. Tavoitteet on tottakai aina asetettava ja vaatimattomasti Nella julistikin, että kauden 2017 tavoitteena on SM. Se, tuleeko tämä tavoite täytettyä on yhdentekevää; edessä on joka tapauksessa jälleen kausi täynnä kehitystä, jännitystä ja mahtavaa tiimihenkeä! En malta odottaa!

Ihanaa uutta vuotta ja rutkasti onnea vuodelle 2017 tasapuolisesti jokaiselle! Toivotaan että tuleva kausi tuo jokaiselle paljon onnistumisentunteita ja asetettuja tavoitteita saavutetaan. Kiitos tästä vuodesta, toivottavasti pysymme kuulolla myös tulevana vuonna!





LOISTOKASTA UUTTA VUOTTA 2017!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti