torstai 22. syyskuuta 2016

Kun nenäkannusta tulee paras ystäväsi

... Ja vielä armottomasti pahimpaan mahdolliseen aikaan! Huomenna aamulla pitäisi suunnata nokka kohti pidennettyä viikonloppua Italiassa työmatkan merkeissä ja nokka on aivan tukossa. Niin tyypillistä!

On ollut asioita joista olisi pitänyt teille kirjoitella ja valmiita luonnoksiakin viimeistelyä vaille valmiita, mutta kaikki on nyt jäänyt puolitiehen. Viikonlopun vietin enemmän tai vähemmän unten mailla peiton alla kuumeessa ja nyt viikko mennyt työmatkaa järjestellessä ja flunssasta parannellessa. Itse asiassa maanantaina ja tiistaina mulla oli jopa jo ihan hyvä olo, mutta eilen pää päättikin tukkeutua aivan totaalisesti. Nyt sitten yritetään kaikin poppaskonstein saada tämä tukkosuus pois, mulla nimittäin on todella huonoja kokemuksia flunssassa lentämisestä - ei oo kiva tunne kun paine pään sisällä kasvaa niin, että tuntuu siltä kuin silmät pulpahtaisivat kuopistaan ja otsa pirstoutuisi...

Blogi on siis viikonlopun yli hiljaisena, mutta jos kiinnostaa reaaliajassa tapahtuva päivittely, voitte seurata menoa SnapChatissa käyttäjältä daivive (jossa muuten muutenkin paljon kuvia Ludosta ja Goldista lähes päivittäin!). Kaikkialla ei varmasti ole nettiyhteyttä käytettävänä, mutta päivittelen aivan varmasti jotain pitkin päiviä! Myös Instagram-tilit saavat varmasti osansa reissukuvista, seuratkaapa siis ihmeessä myös @danielahelmi ja @kultahippuja!

torstai 15. syyskuuta 2016

Karvat On.

Yksi varmimmista syksyn merkeistä on se, kun hieno kiiltävä kultainen alkaa pikkuhiljaa muistuttaa lapsuudesta tuttua kaikista pehmoisinta teddykarhua. Tämä ilmiö aiheuttaa myös sen, että poni on lyhyimmänkin alkuverryttelyn jälkeen yhtä märkä kuin vasta suihkusta tulleena.


Goldi alkoi vaihtaa karvaa jo heinäkuun puolen välin tienoilla. Se on aina ollut todella hyvä ennakoimaan syksyn tuloa ja jo Vermon poninäyttelyssä elokuun alkupäässä sain suihkutella litran showshinea karvaan että se näyttäisi edes joten kuten siedettävältä. Muutama syksy takaperin poni sai vielä syyskuun ajan pitää karvansa kuun lopussa olleen kantakirjauksen takia, mutta nyt kisakauden ollessa edelleen hyvässä vauhdissa, sai G luopua turkistaan heti syyskuun vaihtuessa. Ei nimittäin ole mitään suurinta herkkua kuivatella litimärkää ponia joka ratsastuskerran jälkeen. 

Hevoskansa on siitä hauskaa porukkaa, että kaikkiin hevosen kanssa tehtäviin asioihin löytyy yhtä monta mielipidettä kuin harrastajaakin. Tiedän että on olemassa paljon niitä, joiden mielestä hevosen klippaus on turhamaista ja typerää, mutta ne eivät taidakaan olla mammuttikarvan kasvattavien kansallisen tason kisahevosten omistajia. Kyllä mäkin todella mielelläni skippaisin koko loimitusrumban ja jättäisin ilomielin ponille sen talviturkin niskaan jos se olisi edes harkinnan asteella tässä vaiheessa mahdollista. Ai että kun olisi niin ihanan helppoa (ja halpaa) kun voisi ainoastaan pahimmilla kurakeleillä ja pakkasilla laittaa ponille takin päälle eikä tarvitsisi stressata sitä että paleleeko se nyt, onkohan sillä liian kuuma, hankaako loimi, kinnaako se...? Sen olen kyllä päättänyt että kun poni jää mammalomalle, saa se viettää koko vuoden luonnollisessa habituksessaan ihan vapaasti ja loimia kiskotaan niskaan vasta todellisen tarpeen edessä.

Joten kuten sanottua, Goldi pääsi karvoistaan syyskuun ensimmäisinä päivinä, eli noin kolme viikkoa sitten. Klippautin ponin kokonaan jalkoja lukuunottamatta ja saatiin takapuolen päälle jätettyä pieni koristekin ;) On ollut melkoisen ihanaa nyt pahimpaan hirvikärpäsaikaan ettei ponista tarvitse metsästää kyseisiä inhoja otuksia, vaan ne löytää samantien pikavilkaisulla. Ja tietysti nyt lämpöisten päivien aikana myös ponin treenaaminen on huomattavasti miellyttävämpää kun ponilla on huomattavasti enemmän energiaa kevyemmällä turkilla.




Kuvat © Eeva Laakso



maanantai 12. syyskuuta 2016

Maailman kaunein poni

Palataan ajassa taaksepäin elokuun alkupäähän, taianomaiseen kesäiltaan. Iltaan, jolloin sain jälleen kerran kokea sydämentykytyksiä ja huokailla katsellessani tuota kaunista ponia. Ponia, joka nautti täysin siemauksin vihreästä laidunruohosta, kesäillan viimeisistä auringonsäteistä ja vapauden tuomasta huumasta. Olisin voinut seistä ikuisuuden seuraamassa oman rakkaan, maailman kauneimman kultaisen ponin laiduntamista ja kirmaamista vehreällä laitumella. Niin kaunis ja onnellisen näköinen se oli, että melkein vierähti kyynel simäkulmasta. Mutta onneksi vain melkein.

Siinä hetkessä totesin, etten tahdo tämän koskaan päättyvän. Se onnellisuuden tunne joka mut täyttää kun katson omaa rakasta kultaista, se on vertaansa vailla. Mikään ei ole niin kaunista, kun oman hevosen onnellisuus, se ilme joka sillä on kun se saa tehdä jotain sellaista, mitä se rakastaa. Se ilme, mikä Goldilla on kun se pääsee laitumelle syömään itsensä halkeamispisteeseen. Se ilme, mikä Goldilla on kun se pääsee palkintojenjakoon ja kaahottamaan kunniakierrokselle. Se ilme, mikä Goldilla on, kun se hörisee karsinassaan herkkujen toivossa. Se on korvaamattoman ihana. 











Tiedän jokaisen ajattelevan omasta hevosestaan samoin, mutta olen kyllä täysin vakuuttunut siitä, että mulla on maailman kaunein poni

Kuvista kiitos Kiia Kuokka / tunturiharakka.net



perjantai 9. syyskuuta 2016

15 viikkoinen hurmuri



Ludon kuulumisista olenkin kirjoittanut tänne viimeksi luvattoman kauan aikaa sitten. Puolustelen itseäni sillä, että hevosen ja koiran ksnssa touhuaminen kaksneljäseittemän vie hyvin mehut vaikka olevinaan lomalla olinkin. Huonosti nukuttuja öitä, paljon pennun aktivointia ja siihen päälle pitkät kesämaastot ponin kanssa, päivästä loppuu tunnit yllättävän nopeasti ilman töitäkin.

Pentu on kasvanut sitten viimepostauksen aivan hurjasti. Se kehittyy hyvin tasaista tahtia ja on saanut joka viikko hieman reilun kilon verran lisää painoa. Tähän mennessä se on jo reippaasti tuplannut painonsa siitä päivästä kun se saapui, sillä aamulla punnittaessa vaaka näytti melko lailla tasan kahtatoista kiloa. Ei sitä ite edes tajua millanen rotjake siitä on tullut. Täytyy välillä ihan varta vasten verrata vanhempiin kuviin että muutoksen näkee. Ainoa konkreettinen asia misä huomaa että pentu on kasvanut on se, että sen kantaminen sylissä on huomattavasti vaivalloisempaa kuin muutama viikko sitten. Ja kyllähän se oppi viime viikolla hyppäämään sohvallekin. Ja on sen kaulapantaakin suurennettu jo muutamaan kertaan. Ja silti se tuntuu niin pieneltä.

Ollaan keskitytty todella paljon nyt ihan arkikäytökseen ja hiottu käytöstapoja isolle koiralle sopiviksi. Suurin jännityshän mulla on tän pennun kanssa ollut siinä, kun siitä kasvaa kuitenkin ihan iso koira ja itsellä on ollut aikaisemmin vaan pieniä. Pienen koiran koulutuksessa kun saa niin paljon enemmän anteeksi kuin ison koiran kanssa. Ei haittaa jos pieni koira vähän vetää hihnassa, hyppii päin tai riehuu sisällä. Eikä sen kanssa ole niin väliä jos se ei tottele kunnolla kun sehän nyt on vaan pieni koira. Ison koiran kanssa olet saman tien pulassa jos se teilaa hyppimällä tai vie remmissä ihan kuusnolla.


Pentua on viety tähän mennessä jo melko lailla ympäriinsä. Se on käynyt kahdella eri mökillä, matkustanut autolla, veneellä, junalla ja bussilla, tavannut lukuisia koirakavereita, ollut helsingissä, kyläilemässä sukulaisilla ja tietysti mukana tallilla. Tallikoirana se on ollut itseasiassa todella reipas. Välillä uskaltaudutaan hieman turhan lähelle hevosen jalkoja, mutta siitäpähän oppii kun kerran saa kaviosta (kunhan nyt ei kovaa saisi...). Olen myös testannut sen kanssa ihan selästä "lenkittämistä" ja pentu on pitänyt kontaktin todella hyvin tallipihaa kierrettäessä. Vielä pitäisi saada se opetettua pysymään kentän laidalla kun tehdään treeniä kentällä, sillä toistaiseksi se juoksee kentälläkin ponin perässä ellen pistä sitä hihnaan kiinni.

Temppuja ei olla pennun kanssa juurikaan opeteltu, mutta perus istu, maaha ja tietysti tänne-käskyt on olleet mukana päivittäisessä toiminnassa. Ja koska moni on jo pennun ollessa viikkoja pienempi kysynyt että osaako se antaa tassua, on se toistaiseksi ainoa hupitemppu jonka Ludo osaa. Ihan vaan että voi sanoa et joo, osaa se.

Postauksen kuvista kiitos hovikuvaajamme Eeva Laakso!



torstai 8. syyskuuta 2016

Hopee ei oo häpee

Joku joskus kommentoi meidän neitien menestystä hieman siihen tyyliin, että jättäisin huonot suoritukset vain mainitsematta. Voin kuitenkin käsi sydämellä vannoa, että kerron rehellisesti myös epäonnistumisista silloin, kun niitä tulee vastaan. Eihän siitä pitkä aika ole, kun juuri postasin Jumping Kemiön kiellosta ja esteen teilauksesta. Kyllä Nellalla ja Goldilla välillä niitä hutejakin tulee, se on ihan luonnollista! Kaikki tyttöjen tulokset on nähtävillä kipassa, joten sieltä voi hyvin helposti tarkistaa blogipostausten totuudenmukaisuuden!

Pääosin kaksikolla on kuitenkin sujunut tämän vuoden kisakausi aivan älyttömän hyvin. Lähes tulkoon kaikista kilpailuista on tultu jonkinmoinen ruusuke matkassa kotiin, vaikkei kaikissa luokissa ollakaan aina onnistuttu ja sijoituttu. Tytöt ovat kehittyneet kauden aikana aivan hurjasti ja kilpataso on noussut odotettua helpommin, kun heti ensimmäisistä kansallisista ponimetreistä lähtien kaksikko on lähes tulkoon aina keikkunut kärkisijoilla tai vähintään suorittaneet tasaisen varmasti ja hyvin vailla suurempia epäonnistumisia.

Viimeisimpänä aivan mahtavana tuloksena meriittilistalla komeilee viime viikonlopun Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailuista napatut mitalit. Kyllä: mitalit! Tytöt osallistuivat nimittäin sekä henkilökohtaiseen ponien aluemestaruusluokkaan, että joukkuealuemestaruusluokkaan LOR:n tiimissä.

Henkilökohtainen mestaruuskilpa käytiin Ratsastuskeskus Ainossa lauantaina. Itsellä taas kerran työt haittasi harrastusta, enkä päässyt paikan päälle katsomaan suoritusta... Päivitin kuitenkin ahkerasti Equipea taukohuoneessa ja sain ajantasaiset tiedot Erikalta, joka jaksautui paikan päälle katsomoon sijaistamaan mua. Luokka kisattiin kahdessa kierroksessa, metrin perusrata ja sen jälkeen korotettu toinen vaihe. Kaksikko ratsasti puhtaan perusradan ja pääsivät täten toiselle kierrokselle. Toisen kierroksen jälkeen Nella ja Goldi roikkui useamman ratsukon ajan kärjessä, kunnes tiimiläinen Aida Nyman hienolla Rockstar-ponillaan ratsasti luokan viimeisenä kärkisijalle huimalla ajalla. Nellan kaulaan pujotettiin siis palkintojenjaossa hopeamitali ja ponin suitsiin kiinnitettiin hieno sininen ruusuke!



Sunnuntaina olikin vuorossa joukkuekilpailu, johon Nella ja Goldi saivat kutsun aikaisemmin kesällä. On kunnia päästä edustamaan ratsastusseuraa joukkuemestaruuksissa, neljän hengen joukkueeseen kun ei ihan mikä vaan ratsukko kelpaa! Tämä oli tyttöjen ensimmäinen kilpailu joukkueessa, mikä tietysti aiheutti omanlaisensa jännityksen suoritukseen. Luokka ratsastettiin Laakspohjan derbykentällä, mikä osoittautui melkoista jännitystä aiheuttavaksi päätökseksi lauantai-illan rankkojen sateiden jälkeen. Hommaa ei tietenkään helpottanut se, että joukkuemestaruusluokka ratsastettiin päivän viimeisenä, jolloin derbyllä oli ehtinyt jo useampi kymmenen kaviokasta käydä tepastelemassa ennen mestaruuskilpaa. Pohja oli todella märkä ja hyvin raskas, eikä Goldia tietysti auttanut se, että se on alkuradasta aina aivan unessa ja tajuaa olevansa kilpailuissa vasta muutaman esteen jälkeen. Ensimmäiselle esteelle tytöt tulivat hieman löysästi ja näin jo kentän laidalta, että nyt tulee vaikea hyppy. Ja niin ensimmäiseltä esteeltä tulikin puomi matkaan kun ponineiti ei vaan jaksanut ponnistaa ja nostaa jalkojaan riittävästi. Ensimmäisen esteen jälkeen poni sai kuitenkin taas ahaa-elämyksen ja tajusi olevansa kilparadalla ja loppuosa radasta sujuikin hyvin. Muutama missi paikkojen suhteen, mutta pääasia että radasta selvittiin loppujen lopuksi hyvin mitättömillä virheillä ja hengissä läpi. Ja kengätkin pysyivät suota muistuttavalla kentällä jalassa aina viimeiselle esteelle asti, jolta alas tullessa poni hieman kompuroi ja polkaisi toisen etukengän irti. Eihän se ollut kuin jo neljäs irtokenkä nyt loppukesästä... Innolla odotan alkavaa sänkkärikautta, ollaan varmasti kengittäjän lempiasiakkaita tämän syksyn jälkeen ;)

Koko LOR:n joukkue suoritti radan todella hienosti, vaikka osa joukkueesta ratsasti luokan häntäpäässä jo hurjaan kuntoon tallotulla kentällä. Lopputulos joukkueelle oli 12 virhepistettä ja se tulos takasi paikan pronssimitalisteina! Ei hassumpi tulos ensimmäisistä mestaruuskilpailuista, kun kumpanakin päivänä sai seistä palkintojenjaossa mitali kaulassa!









Sunnuntain kuvista kiitos Tiiti Talala!

(PS. Oletteko huomanneet että blogilla on nyt myös oma Instagram-tunnus? Äkkiä seurailemaan!)



maanantai 5. syyskuuta 2016

Syksyn uudet tuulet

Osa huomasikin varmasti blogin olleen nyt loppukesästä huomattavasti epäaktiivisempi ja vielä sen lisäksi suljettuna melkein kokonaisen viikon verran. Muutama huolestunut kyselykin blogin tulevaisuudesta tipahti viestiboksiin, mutta kuten heillekin jo vakuuttelin, ei blogin tarina vielä ole lopussaan, eikä toivottavasti vielä pitkään aikaan!

Minkä ihmeen takia blogi sitten on ollut hiljaisempi ja vielä suljettuna? No, tarkkanäköisimmät varmaan huomaavatkin ihan vain tämän postauksen aukaistuaan ulkoasun muuttuneen ja sitä myöden myös blogin nimen. Syy tähän muutokseen on myös syy blogin hiljaisuuteen; nimittäin tiimin uusin jäsen, täälläkin jo muutamaan kertaan vieraillut Ludo-pentu. Blogi tulee täten siis jatkossa kantamaan nimeä Kultahippuja ja kattamaan sekä Goldin että Ludon arjen ja juhlan kuulumiset.


Koska tahdon tarjota teille lukijoille mahdollisimman paljon laadukasta ja mielekästä luettavaa täällä blogissa, jätin suosiolla kesäloman loppuajaksi blogin tauolle ja keskityin ainoastaan tutustumaan uuteen perheenjäseneen ja nauttimaan kesän viimeisistä päivistä. Jos jonkinmoista on tähän muutamaan hiljaiseen viikkoon mahtunut ja niistä tulette aivan varmasti kuulemaan täällä blogin puolella mahdollisimman pian.

Oma arki on lähtenyt taas normaalisti rullaamaan ja tiedän muutaman tulevan viikon olevan hieman tiukempia miehen työtahdista johtuen, koin kuitenkin tärkeäksi saada blogin tässä vaiheessa julki ja muutamia postauksia tulille.

Pienen muutoksen myötä sai blogi myös omat facebook-sivut, joiden kautta yritän päivittää kuulumisia hieman paremmin reaaliajassa. Tervetuloa mukaan seuraamaan meitä siis myös sitä kautta!

Toivottavasti pieni hiljainen kausi ei karkottanut montaa lukijaa tiehensä ja tietysti toivon myös, että tämä pieni muutos on teidän lukijoiden mielestä yhtä huippu kuin minun!

Palaillaan ruudun ääreen pian, ihanaa alkanutta syksyä!