keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Lisää Goldin jalasta ja sen hoidosta

Radiohiljaisuus on taas ottanut otteen, enkä ole ehtinyt viikkoon edes ajattelemaan koko blogin olemassaoloa. Sen lisäksi, että olen tehnyt normaalia kahdeksantuntista työpäivää, olen rampannut tallilla kaiken vapaa-aikani; ennen töitä ja töiden jälkeen, joskus jopa kesken työpäivän. Tätä seuraa pidempi postaus kuluneesta viikosta, kuvituskuvina kännykkäkuvia ja mukana myös kuvia haavoista, joten kaikista herkkähermoisimpia varoitan jo nyt (kuvissa haavat jo paranemisvaiheessa)!

Edellisessä postauksessa kertomani pienen keltaisen oletetut helppohoitoiset pintaruhjeet eivät sitten ottaneetkaan parantuakseen niin hyvin kuin oli ennuste. Lauantaina tein ponille klinikalla paketin jalkaan ja alle eläinlääkärin salvaa. Paketti avattiin eläinlääkärin ohjeiden mukaan maanantaina, pestiin huolella, desinfioitiin ja laitettiin uuteen pakettiin. Tiistai-iltana jalka oli paketin alapuolelta kuin tukki ja poni ontui jalkaa jo käynnissä. Tottakai jalassa oli kehitteillä imppari! Nämä lämpimät kelit ovat oikein otollisia kaikkien bakteerien muhimiselle ja olinkin jo hieman pelännyt, että näinköhän se alkaisi tulehtua.

Kultainen vammajalka laitumella viime viikolla

Ensiapuna lähdin heti kävelyttämään ponia saadakseni turvotuksen laskemaan ja aloin selvittämään mitä sidetarpeita meillä olisi betadinehaudetta varten. Kaikkea muuta löytyi ja sain puuttuvat lainattua ihanilta tallilaisilta, mutta Betadinea ei ollut kenelläkään. Kaikenlisäksi kellohan oli onnistuneesti juuri ylittänyt yhdeksän illalla, joten kaikki lähimailla olevat apteekit olivat sulkeneet ovensa. Ei auttanut kun räpytellä silmillä nätisti ja pyytää herra A:ta ajamaan manskun 24h apteekkiin Betadineostoksille. Hieman soimasin itseäni, sillä olin juuri edellisenä iltana pyöritellyt apteekissa Betadinepulloa käsissäni ja pohtinut sen ostoa varuiksi, mutta tietysti jätin sen apteekin hyllylle ja tyydyin pelkkiin sidetarpeisiin.

Tältä haavat näyttivät maanantaina, aika hyvin siis lähtivät paranemaan heti!

Päivittäisen tarkistuksen sijaan sainkin nyt ajaa tallille kaksi kertaa päivässä kävelyttämään ja kylmäämään turvonnutta jalkaa. Olin jo valmis heittämään toiveet juhannukesta mökillä ja varauduin jäämään pyhien yli hoitamaan ponia ja parantelemaan jalkaa. Soitin keskiviikkoaamuna vielä Lissulle ja kysyin, että kannattaisiko ponille aloittaa jonkinnäköinen sulfakuuri tai muu. Lissu oli kuitenkin sitä mieltä, että paranemisennuste olisi hyvällä kylmäyksellä ja kävelytyksellä suurinpiirtein sama kuin lääkekuurilla. Niinpä kävin sitkeästi kävelyttämässä ponia aamuin illoin vähintään puoli tuntia kerralla. En väitä ottavani koskaan asioita liian kirjaimellisesti, mutta kun kehotetaan kävelyttämään, niin silloin todellakin kävellään! Otin tämän pienenä kuntokuurina ja täytyy sanoa, ettei se parin tunnin kävely per päivä ole tehnyt lainkaan pahaa itsellenikään.

Sinnikkäällä hoitamisella ja ajoissa havaitulla oireella saatiin turvotus laskemaan todella hyvin jo torstai aamuun mennessä ja saatoin jopa lähteä käymään mökillä piipahtamassa juhannuksenvietossa. Olin tietysti kokoajan lähtövalmiudessa, mikäli töihin jäänyt herra A (joka lupautui perjantaina tarkastamaan ponin jalan) soittaisi että ponilla on vointi huonontunut. Ja jokatapauksessa olin päättänyt tulla jo lauantaina kotiin, sillä huoli ponista ei hellittänyt vaikka sainkin perjantaina puhelun että kaikki näyttäisi olevan ok.

RAKASTAN saaristoa ♥ Ja näin kulkeutuvat muuten mökkieväät näppärästi määränpäähän ;)

Lauantaina ponilla näytti olevan kaikki ihan hyvin, pieni ruhje kintereen päällä kuitenkin ihmetytti hieman, joten huuhtelin ja puhdistin sen varmuuden vuoksi huolellisesti. Sunnuntaina olin ajatellut pitkästä aikaa palata pikkuhiljaa normaaliin liikutukseen ja ajattelin alkuun juoksuttaa ponin, sillä en viitsinyt heti alkuun pistää painoa toisen selkään ja jotta näkisin ettei se varmasti ole epäpuhdas liikkeissään, sillä jalka tuntui vielä ajoittain lämpöiseltä.

Noh, epäpuhdashan se oli ravissa. Ei pahasti, mutta selvästi kuitenkin. En viitsinyt juoksuttaa enempää, vaikka mietinkin että jalan ontuminen saattaisi johtua lievästä jäykkyydestäkin turvotuksen jäljiltä. Maanantaina jatkoin haavojen hoitoa ja laitoin yön yli kintereeseen jälleen betadinehauteen, sillä jalka oli alkanut kerätä taas lievää turvotusta nivelen alueelle, eikä ontuminen ollut vieläkään helpottanut. Kaiken lisäksi jalkaan oli kintereen yläpuolelle (ruhjeen kohdille) muodostunut kummallinen pahkura.

Betadinehaude ja jalan puhdistusta, alan olemaan jo aika mestari näiden pakettien tekemisessä!

Tiistaiaamun tallikäynnin jälkeen soitinkin sitten taas Lissulle. En yleensä ole mikään ylihysteerinen asioiden suhteen, mutta ehdin jo selata mielessäni kaikki mahdolliset ongelmat niveltulehduksista jännevammoihin ja ponin ikuiseen esteuran kaatumiseen ja tahdoin sen takia saada varmuuden asialle. En ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos oman hälläväliä-asenteeni takia aiheuttaisin ponille ikuista hallaa. Jalan turvotus oli laskenut, mutta lämpöä siinä tuntui edelleen selvästi. Epäilin itse, että siellä on päässyt taas jokin tulehdus jylläämään ja paikansin sen kintereen yläpuolella olevaan pahkuraan. Sovittiin Lissun kanssa, että hän tulisi heti aamupäivästä katsomaan jalkaa että saataisiin mahdollisesti jonkinnäköinen lääke ja hoitokuuri ylle.

Jalka tutkittiin, juoksutin ponia tallipihalla ja tehtiin taivutuskoe, johon poni reagoi selvästi. Diagnoosina ihotulehdus kintereen yläpuolella, joka heijastuu niveleen ja aiheuttaa ontuman. Hoitona kylmäystä vähintään pari kertaa päivässä, pesu antiseptisellä shampoolla kerran päivässä ja tulehduskipulääkekuuri. Oma ravaaminen aamuin illoin tallilla jatkuu siis vielä ainakin tämän viikon. Liikuttaa saa nyt selästä, mutta edelleen luonnollisesti kävellen niin kauan kun epäpuhtautta ravissa ilmenee. Toivottavasti viikonloppuun mennessä päästäisiin jo pikkuhiljaa ottamaan kevyttä hölkkää ja heti ensi viikosta takaisin normaaliin treeniin. Kunto ponilla tuskin on kovinkaan paljoa pudonnut, sillä kävelyä on tullut joka päivä se pari tuntia eikä sairaslomaa onneksi ole nyt enempää kuin pari viikkoa kertynyt. Hieman on ponilla maha kasvanut, mutta se sallittakoon sille näin kesän alla.

On se vaan niin rakas pikku hömelö ♥

Hurjalta ponin jalka tulee näyttämään kun tulehtunut ihoalue pikkuhiljaa kuoriutuu siitä irti, mutta siitä ei onneksi pitäisi olla muuta kuin kosmeettista haittaa, kunhan se nyt ei enää uusia tulehduksia mistään keksisi. Tähän aikaan vuodesta kun muutenkin helposti paikat muhii, bakteerit viihtyy ja hevoset muutenkin kuumuudesta reagoivat. Meillä taitaa tällä hetkellä olla tallilla kolme-neljä hevosta, joilla on jonkinnäköisiä haavoja ja tulehduksia jaloissaan. Onko teillä näkynyt tämä helleaalto hevosissa ja talleilla?

Jos jotain positiivista tästä voi keksiä, on se se, että on saanut ainakin viettää ihanaa kesäaikaa rakkaan ponin kanssa niin että riittää. Ja täysin ilman tekosyitä!

 Mitenkäs teillä meni juhannus? Kävittekö jossain mökillä tai reissussa, vai vietittekö kenties juhannuksen hevostellen? Toivottavasti saitte olla ainakin huolettomammissa merkeissä kuin meillä..!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kisamatkalla Champion oli ja ei ollut

Kuten yllättävän moni muukin, suunnattiin mekin eilen auton nokka traileri perässään kohti Pilvenmäen ravirataa Forssassa. No mitä ihmettä me raviradalla tehtäisiin esteponin kanssa? Tietysti osallistuttaisiin Kisamakalla Champion-match showhun!

Herra sääukko lupasi jo pitkäaikaisennusteessa surkeaa keliä viikonlopulle ja saatiin sanoa hyvästit toiveista ihanalle lämpimälle kesäpäivälle. Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö olisi moneen kymmeneen kertaan punninnut kannattavuutta lähteä vetämään ponia puolentoista tunnin matkaa forssaan kaatosateessa esiintymään mätsärissä. Matkallahan ei olisi ponin kannalta mitään muuta merkitystä kuin se, että sen näyttelyhullu omistaja saisi toteutettua omia intressejään ja puunata kultaisesta blondista vieläkin kultaisemman ja blondimman.

Noh, puunaus- ja näyttelyhulluus vei voiton ja niin me lähdettiin kurjasta sääennusteesta huolimatta lauantaiaamuna hieman vaille seitsemän matkaan kohti Forssaa. Ja tietysti iloitsin myös siitä, että oltiin ponin kanssa voitettu Osallistu ja voita-kampanjassa pieni ekstralahja enkä voinut jättää sitä lunastamatta!

Matka lähti käyntiin itse asiassa oikein kivasti ja sääkin oli pelättyä huomattavasti helpompi ajokeliä ajatellen, sillä vettä ei tullut läheskään kaatamalla kuten sääennuste oli lupaillut. Keskellä moottoritietä saimme kuitenkin osamme aivan jäätävästä kaatosateesta. Vettä tuli kuin esterin takamuksesta ja sellaisella voimalla, että itseäkin vähän hirvitti. Ja eikös se saanut poninkin tolaltaan kopissa. Yhtäkkiä koko auto ja traileri teki semmoiset kaninloikat että sanoin äidille, että nyt meidän on ihan pakko pysähtyä katsomaan ponia, sillä se ei tuntunut lainkaan normaalilta ponin liikkumiselta. Olin aivan varma, että nyt se poni on vetänyt trailerissa ympäri ja joudutaan purkamaan koko traileri siinä moottoritien varressa.

 Hyppäsin autosta lähes vauhdissa ulos ja ryntäsin trailerille. Avatessani oven oli siellä onneksi vastassa poni kaikilla neljällä jalallaan, mutta erittäin järkyttyneessä tilassa. Oltiin hetki tienvieressä ja rauhoittelin ponia, kunnes se tuntui olevan taas aikaisempaa levollisemmin mielin. Jatkettiin siis matkaa ja onneksi sadekin hieman hellitti. Päästiin ihan hyvänkin matkaa eteenpäin kunnes tunnettiin sama valtava nytkähdys ja niin ajettiin taas tien reunaan. Trailerissa oli vastassa taas hyvin järkyttynyt poni, joka selvästi oli taas saanut sätkyn jostain syystä. T'ässä vaiheessa poni alkoi olla jo siinä mielentilassa, että päätin matkustaa hetken trailerissa sen kanssa, rauhoitellen ja varmistaen, ettei se riko itseään. Sovittiin, että ajetaan sivuun seuraavalla pysähdyspaikalla, joka onneksi oli vain vajaan kilometrin päässä, ja otetaan poni hetkeksi ulos trailerista.

Näin jo ponin kanssa matkustaessani sen toisen takasuojan olevan huonosti paikoillaan, ilmeisesti oli saanut sen valahtamaan ryskyttäessään, joten se oli ainakin korjattava. Kun saatiin poni ulos trailerista, ei yksi valahtanut takasuoja enää ollutkaan meidän suurin ongelma. Poni oli onnistunut jollain ilveellä telomaan toisen takajalkansa niin, että yönsilmä roikkui vain noin sentin pätkältä kiinni ja kintereen alapuolella jalan ulkopuolella oli muutama parin sentin mittaista haavaa.

Haavat oli selvästi kipeitä ja poni hyvin järkyttynyt. En ole koskaan ennen nähnyt Goldia niin stressaantuneena, kipeänä ja ahdistuneena kuin se oli nyt. Jokainen pienikin osuma yönsilmään tai vastakkaisella puolella olevaan haavaan sai sen karkaamaan paikalta salamannopeasti. Aloin tietysti heti pohtia, että millä ilveellä saataisiin haava sidottua väliaikaisesti, että saataisiin poni eläinlääkärin katsottavaksi. Sisintäni väänsi nähdä toinen niin poissa tolaltaan ja yritin parhaani mukaan rauhoitella ponia. Taluttelin sitä pitkään ympäri pysähdyspaikkaa, syöttelin sille vihreätä metsänreunalta ja rapsuttelin sitä. Alkuun en saanut mennä lähellekään neidin takapäätä, vaan jokainen hipaisukin sen lautaselle tai takajalkoihin sai aikaisemmin mainitun pakoreaktion aikaan.

En tiedä kuinka kauan oikein oltiin pysähdyspaikalla, mutta soitin jo heti alkuun Kisamatkalla Championin järjestäneelle Sennille, ettei me millään ehdittäisi kehään omaan suoritukseemme. Senni oli onneksi (ja luonnollisesti) hyvin ymmärtäväinen ja sanoi siirtävänsä meidät luokan viimeisiksi, jos vaikka siihen mennessä saataisiin asiat selvitettyä.

Kun poni alkoi rauhoittua, tein sen kanssa pikkuhiljaa siedätyshoitoa ja silittelin pikkuhiljaa lavoilta aloittaen kohti häntää ja siitä terveen takajalan luo ja sitten pikkuhiljaa kipeää jalkaa kohden. Poni tottui pikkuhiljaa kosketukseen ja sain kuin sainkin vihdoin paketoitua jalan pyyhkein ja jeesusteipein niin, että se toivottavasti pitäisi loppumatkan näyttelypaikalle. Kun haava oli sidottu, oli ponikin huomattavasti rauhallisempi, kun jokainen hännän tai muun hipaisu jalkaan ei aiheuttanut kipua.


Tässä vaiheessa matkaa kohteeseen oli enää noin kolmisenkymmentä kilometriä ja kotiin ainakin kolminkertainen määrä, joten päätettiin jatkaa matkaa ja hoitaa poni kuntoon raviradalla. Hieman jännitin saanko ponia enää takaisin traileriin järkyttävän kokemuksen jälkeen, mutta se seurasikin minua luottavaisesti kuin koiranpentu takaisin koppiin. On se vaan niin kultainen! ♥

Päätin varmuuden vuoksi matkustaa ponin kanssa loppumatkan kopissa, ja hyvä että niin tein. Poni nimittäin oli edelleen kopissa vauhko. Uskon sille jääneen nyt muistiin siitä tilanteesta se kipu ja nyt se säikkyi jokaista pientäkin poikkeavuutta. Pidin koko matkan ajan puhelinlinjan auki autoon äidille, jotta pystyin kommunikoimaan tarpeen vaatiessa nopeasti. Rauhoittelin ponia äänellä ja rapsutellen ja edettiin hitaasti mutta varmasti neljänkymmenen kilometrin tuntivauhtia hätävilkut päällä kohti määränpäätä. Muutaman kerran pyysin äitiä pysähtymään ponin selvästi kerätessä taas kierroksia, mutta stressistä ja hitaasta etenemisestä huolimatta päästiin yllättävän nopeasti kohteeseen.


Pilvenmäellä purettiin poni autosta ja tarkistettiin että omatekoinen side on edelleen paikallaan. Kun ponilla näytti kaikki olevan tilanteeseen nähden hyvin, jätin äidin taluttelemaan ponia ja itse suuntasin kansliaan kyselemään eläinlääkäriä. Ainoa miinus jonka voin jo näin nopealla visiitillä sanoa järjestetystä tapahtumasta, oli se ettei kukaan tiennyt eläinlääkäristä mitään ja klinikan vastaavalle soittaessani ei tämäkään ollut tietoinen koko tapahtumasta. Saatiin kuitenkin kutsuttua eläinlääkäri paikalle, tosin saapumiseen menisi muutama tunti. Noh, poni vaikutti tilanteeseen nähden yllättävän rauhalliselta ja järjestäjät luovuttivat meille yhden karsinapaikan, jonne päästää poni rauhoittumaan.

Odotellessamme käytiin ponin kanssa pyörähtämässä lenkki raviradan ympäri ja tarkistettiin myös ravissa, ettei poni ontunut. Kovin pahasti se ei siis onneksi ollut jalkaansa satuttanut, vaikka haavat ilkeiltä näyttikin.

Tästä tilannekuvasta kiitos Kiia Kuokka / tunrutiharakka.net

Kun eläinlääkäri vihdoin saatiin paikalle, sai poni rauhoituspiikin ja haavat hoidettiin kuntoon. Yönsilmän lääkäri leikkasi irti ja sen jälkeen voitelin jalan ja paketoin sen tukevasti siteisiin. Haavat eivät lähitarkastelullakaan onneksi vaikuttaneet vakavilta tai syviltä, mutta etenkin yönsilmän repeämisen aiheuttama haava oli ilkeän näköinen ja selvästi kipeä.



Käytettiin ponin rauhoitus hyväksi ja lähdettiin heti paikkaamisen jälkeen kuskaamaan ponia kotiin, jotta saataisiin se rauhassa ja turvallisesti kotiin asti. Taas kerran se kulki perässäni koppiin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jäi niille sijoilleen. Tottakai rauhoituksella oli osansa asiaan, mutta olen silti uskomattoman ylpeä pienestä urheasta ponistani, että se jaksoi luottaa minuun vaikka olinkin jo aiheuttanut sille samassa tilanteessa kipeää.

Kotimatka ajettiin varoen ja kuunneltiin jatkuvasti ja ehkä jopa hieman vainoharhaisesti trailerista kuuluvia ääniä. Vasta aivan matkan loppuvaiheilla alkoi trailerista kuulua meteliä, mutta tämä kuulosti enemmän siltä meteliltä, mitä poni yleensäkin pitää heinien loppuessa. Nythän sillä ei ollut ollut alun perinkään heinää kotimatkalla edessään, sillä rauhoitettuna ollessaan hevonen ei saa syödä.

Kotipihalla trailerissa oli vastassa iloisesti hörisevä poni jolla ei ollut mitään kiirettä pois trailerista. Vaikka rauhoituksen vaikutus oli selvästi jo häviämään päin, vein ponin omaan karsinaansa lepäilemään. Jätin ponille ohuen loimen karsinaan, sillä en tahtonut sen vilustuvan kylmässä ja kosteassa säässä etenkin kun se on jo valtaosan päivästä ollut hyvin stressaantuneessa tilassa ja sitä myötä koko kroppa kovassa rasituksessa.

Kävin vielä illalla antamassa iltaruuat ja tarkistamassa siteen tilanteen. Sain hieman korjailla valahtanutta sidettä, mutta pieni siteen liikuttelu ei onneksi näyttänyt ponia sattuvan ja sain kaikessa rauhassa kääriä siteen paremmin. Poni oli illalla jo hyvin tyytyväinen, toki varmasti myös vihdoin saatujen heinien takia, mutta uskon sen olevan jo suht koht kivuton, kun haavoja suojaa paksu kerros pumpulia ja sidettä.

korjailtu paketti, poni lepuuttelee kovin jalkaa, mutta taitaa vaan kiristävä side häiritä.

Tänään poni on saanut paljon huomiota, sillä itse kävin sekä aamulla että illallatarkistamassa jalan tilanteen ja rapsuttelemassa ponia ja myös Nella ja Johanna pistäytyivät siinä välissä ponia moikkaamassa. Illalla neiti pääsi vielä hetkeksi laitumellekin syömään, jos vaikka saataisiin kohta aloitettua laidunkausi kunnolla.

Nyt poni saa muutaman kevyemmän päivän tulevalla viikolla. Huomenna avaan siteet ja putsaan haavat uutta sidettä varten ja loppuviikosta siirrytään hoitamaan haavoja avona. Ponia liikutan joka päivä jonkin verran, mutta ainakin nyt alkuun kun haavat on vielä ihan auki ja jalassa side, pidetään liikutus ihan kävelyssä. Loppuviikosta taas tarkastetaan tilanne ja edetään haavojen paranemisen mukaan.

Reipas muru iltaheinien kimpussa ♥ Joko mainitsin miten ylpeä olen pikkuisesta?

Itseä harmittaa tässä vaiheessa varmasti eniten se, etten kuunnellut kaikkia niitä merkkejä, joita universumi selvästi yritti minulle viestiä siitä, ettei matkaan kannata lähetä. Ensinnäkin meidän alunperin sovittu kuski perui viimehetkellä, eikä uutta kuskia meinannut löytyä sitten millään. Lopuksi lähes tulkoon anelin äitiä lähtemään kuskaamaan meitä, vaikka tiesin ettei tämä mielellään kokemattomana vetäisi niinkään pitkää matkaa. Toiseksi sääennuste oli niin surkea, että meinasin monta kertaa viikon aikana heittää hanskat tiskiin, mutta kunnianhimo vei kuitenkin voiton. Vaikka onkin typerää ja turhaa murehtia ja märehtiä tapahtunutta jälkikäteen, en voi olla soimaamatta itseäni siitä, etten voinut kuunnella ja tajuta. Että pitkin olla jääräpäinen. Noh, ehkä tälläkin oli joku tarkoitus. Ehkä se ettei menty riskeeraamaan ponin jalkoja suuremmin tämän päiväisiin kenttäkilpailuihin? Ken tietää. Tulipahan ainakin todettua, että osaan toimia myös stressaavammassakin tilanteessa suht koht järkevästi ja saan asiat hoidettua. Nyt toivon ainoastaan, että ponin haavat paranisivat hyvin ja nopeasti ja ettei sillä olisi jäänyt matkasta huonoja muistoja jotka aiheuttaisivat tulevaisuudessa ongelmia matkustamisessa.  Nämä ovat asioita, joiden tilanteen vain aika näyttää. Nyt siis odotellaan.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Toinen kansallinen metri



Viime viikon lauantaina käytiin Team Goldin kanssa pyörähtämässä Riders Innin Hyvinkää meets Palm Beach-kilpailuissa. Koska perjantai meni työn parissa ja takana oli edellisviikonlopun kenttäkilpailut ja edessä seuraavana viikonloppuna samanmoiset, päätettiin ottaa alle vain yksi luokka. Tarjolla oli niin avointa metriä kuin ponimetriä ja tottakai poni ja tyttö ilmoitettiin jälkimmäiseen mittelöimään sijoituksista ponikavereidensa kanssa.



Kyseessä oli kaksikon toinen kansallinen metrin luokka ja hieman jännitti minkälainen rata sieltä oli tulossa. Yleisesti tykkään paljon Johkun tekemistä radoista, mutta niissä on monesti jokin jippo joka saattaa koitua kohtaloksi. Lauantain rata oli kokonaisuudessaan suhteellisen selkeä ja siinä suurimpia haasteita asettivat muutamat suhteutetut välit, joille tarvitsi joko ratsastaa kunnolla eteen tai ottaa hieman iisimmin löytääksensä oikean paikan. Käytännössä kaksikolla tuskin olisi mitään ongelmia, sillä Goldi kyllä pelastaa aika hyvin myös huonosti tuodut kohdat, mutta metrissä joutuu jo sen verran ponikin ponnistamaan että sieltä voi helposti tulla puomeja mukaan jos yhtään missaa paikan.

Edelleen päätavoite metrissä on puhdas rata ja sitä Nella ja Goldi lähtivät hakemaan tästäkin luokasta. Koko rata oli oikein sujuva ja jälleen kerran Nellan puolesta hyvin siististi ratsastettu. Esteet eivät olleet niin kutsutusti tapissa ja Goldikin ylitti esteet tuttuun tapaansa kevyesti ja hyvällä ilmavaralla. Ainoa pieni huti tuli toisen vaiheen toiselle esteelle, jolle poni tuli hieman liian pohjaan, mutta selvisi silti estevirheettä. Radalta kaksikko poistui tuplanollalla ja kapusivat luokan toiselle sijalle. Lähtijöitä neitien jälkeen oli enää muutama ja toiselle sijalle jäätiin!



Sujuuhan se metri noilta kahdelta jo sen verran sujuvasti, että on muutamaan kertaan tullut mietittyä että mitä jos lähtisikin jo kokeilemaan tosissaan sitä kymppiä lisäksi. Pieni ääni pään sisällä kuitenkin jaksaa onneksi aina muistuttaa siitä, että poni on vielä nuori, ja niin on tyttökin. Näillä kahdella on vielä useampi vuosi aikaa kehittyä ja nostaa tasoaan. Siinä on aina riskinsä lähteä liian aikaisin liian kunnianhimoisesti hakemaan vaativuutta lisää ja lisää. Vaikka valmentajakin on sitä mieltä, että poni hyppää mitä vaan sen eteen pistää, on metriä korkeammissa luokissa jo sen verran tekemistä sekä ratsastajalle että ponille, että me odotellaan suosiolla vielä hetki ennen loikkausta isompiin luokkiin. Tällekin kesälle on suunniteltu muutamaa kokeilua kympin luokissakin, mikäli kausi jatkuu yhtä sujuvana ja loistokkaana kuin nyt. Edetään kuitenkin kilpailut kerrallaan ja pyritään pitämään jalat maassa - kyllä me vielä ehditään!



PS. Täytyy kyllä nyt vielä hehkuttaa, että mä ihan itse letitin ponin harjan perjantai-iltana valmiiksi. Eihän siinä muuten mitään, mutta mun edellinen letityskerta taitaa olla liki kymmenen vuoden takaa ratsastusleiriltä. Siihen nähden olin yllättävän nopea ja sain aikaiseksi jopa ihan kelpo sykeröt, nimittäin aikaa koko hommaan kului himppasen reilu puoli tuntia!





sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Hyvää syntymäpäivää Goldi!

Vaikka hevosilla lasketaankin niiden virallinen ikä vaihuvaksi aina vuoden alusta, on minusta kiva muistaa kaviokaveria myös ihan virallisena syntymäpäivänä. Tänään sunnuntaina, 12. kesäkuuta, Goldi täytti seitsemän vuotta!

Keltaisen syntymäpäivän kunniaksi käytiin oikein pitkällä maastolenkillä laukkailemassa ja tuulettumassa neidin mielen mukaan. Poni ei olisi lainkaan malttanut kävellä edes hankalammissa kohdissa ja sain pidättää ajoittain sitä reippaasti niin ohjalla kuin äänelläkin. Löysin lähikujan päästä mitä mahtavimmat laukkareitit, jotka ovat mitä luultavimmin jonkinnäköisiä metsänhoitoteitä. Pohja on pehmeä ja joustava ja reitit mitä mainioimpia reippaampaa menoa varten. Kadotettiin jonnekin matkan varrelle toinen bootseistakin, enkä jaksanut enää tallitiellä huomatessani suojan puuttuvan kääntyä takaisin sitä etsimään. Käydään huomenna iltakävelyllä etsimässä se!

Pitkän ja reippaan maastolenkin lisäksi poni pääsi taas pitkästä aikaa oikein kunnolla nauttimaan vihreästä kun vein sen tallin laitumien tuntumaan herkuttelemaan. Syöttelin ponia puolisen tuntia ja se ahmi menemään sellaisella vauhdilla että välillä oli pakko kävelyttää sitä pieni ympyrä että saa välillä hengitettyä ja pureksittua suun tyhjäksi... Laidunloma kun toivottavasti lähenee pian alkavaksi, on pakko alkaa nyt kunnolla taas totuttamaan neitiä vihreälle. Se on kyllä syönyt vihreää pitkin viikkoja, mutta aina on päässyt väliin livahtamaan päivä-pari, jolloin en ole ehtinyt sitä syötellä.

Kultaisen ponin lisäksi tänään syntymäpäiväänsä viettää meidän mahtavat kisakuskit Nella ja Peppi (ja myös allekirjoittaneen iskä, melko hauska synttäritrio)! Paljon onnea kaikille synttärisankarille ♥

Kuvassa synttärisankarit uittolammella eilen Riders Innin kilpailuiden jälkeen ♥
Kilpailuista tulossa juttua ensi viikon puolella!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Wannabe-kenttäponin uraa luomassa

Takana on todella pitkä päivä tuulisessa ja osittain sateisessa Suomen kesäsäässä. Tällä hetkellä olen hyvinkin rennossa asennossa sohvalla ja aivan valmista tavaraa sängyn uumeniin, mutta yritetään jakaa päivän kuulumiset ennen simahtamista!

Kuten jo aiemmin viikolla mainitsin, pakattiin poni aamulla traileriin ja huristeltiin naapurikaupunkiin Keravan Ratsastusseura ry:n järjestämiin kenttäkilpailuihin. Matkaan ei onneksi tarvinnut lähteä ihan kukonlaulun aikaan, sillä tyttöjen kouluosuus oli vasta kello 11:20 starttaavassa ryhmässä ja ajomatkaa määränpäähän on vajaa puoli tuntia. Kun kurvailin siis tallin pihaan hieman puoli yhdeksän jälkeen, oli Nella ja Johanna ehtineet jo kiinnittää trailerin autoon ja ottaa ponin käytävälle viimeistä puunausta varten. Paljoa ei ollut tekemistä, sillä tehokaksikko oli käynyt jo edellisiltana pakkaamassa kaiken tarpeellisen autoon, pesemässä ponin hännän ja letittämässä harjan. Keräiltiin vielä viimeiset kimpsut ja kampsut autoon ja lastailtiin pikkuhiljaa ponikin trailerin kyytiin. Tavoitteena oli olla kymmenen aikaan perillä ja lähes minuutilleen ajoitettiinkin matka oikein.

Kouluosuus ratsastettiin nurmella, joten poni sai heti ensimmäisenä paikan päällä nurmihokit kantoihin ja suunnattiin matka kohti laitumia. Nellan ja Goldin verrytellessä saatiin nauttia kuuluisasta Suomen kesäsäästä, nimittäin meidät yllätti aivan kamala kaatosade höystettynä kovalla tuulella niin, että varmasti kastuttiin sateenvarjosta huolimatta vähintään jaloista kun vesi tuli alas melkein vaakasuoraan. Nurmikentällä Goldi vaikutti alkuun hieman tahmealta, mutta heräsi verryttelyssä hyvin ja näytti itseaisassa lopuksi paremmalta kuin Nellalla koskaan. Veikkaan, että nurmikenttä oli Goldille todella hyödyksi ja se jaksoi jopa radallakin keskittyä koulukiemuroihin kun ei tarvinnut kiertää kehää hiekkakentällä. Tällä kertaa täsmällisten teiden lisäksi myös siirtymät olivat täsmällisiä ja poni yhteistyöhaluisempi. Nella oli radan jälkeen taas sitä mieltä, että poni oli kovin tahmea, mutta oltiin kyllä Johannan kanssa ihan eri mieltä - se näytti radalla todella hyvältä!



Kouluosuudelta jatkettiin taas suoraan esteradalle jotta Nella ja Johanna pääsisivät kävelemään radan ja suorittamaan estekokeen mahdollisimman pian, nyt kun poni oli jo hyvin verrytelty. Itse pitelin ponia ja rapsuttelin sitä sillä aikaa kun ratsastaja käveli rataa. Rata ei ollut kovin kummoinen, pitkiä lähestymisiä, suhteellisen normaaleja esteitä ja muutama sarja. Ei mitään kovin hankalia tehtäviä Goldille tai Nellalle, joten esteiltä odotettiin puhdasta tulosta ja se me saatiinkin. Rytmi oli todella hyvä läpi radan ja ponnistuspaikat löytyi hakematta.

Esteiden jälkeen vietiin poni lepäilemään tuttujen autoon heppakavereiden ja heinäverkon kanssa ja otettiin pieni kahvitauko ennen maastoradan kävelyä. Pakko kyllä kehua kahvion ihanan tuoretta pullaa, vieläkin tulee vesi kielelle kun ajattelen sen lämpöistä pehmeyttä ja sulanutta voisilmää, nami... ♥

Maastoradan kävely oli 14:30 ja lähdettiin matkaan koko tiimin voimin. Itse rata ei ollut kovinkaan haastava, siinä oli paljon pitkiä suoria ja ainoastaan muutama kohta, jotka olisivat voineet osoittautua haasteeksi. Itse rata sisälsi yksitoista estettä ja veden. Veteen ei ollut pakollista porttia, mutta sieltä noustessa oli miltei samantien tukki, jonka ylittäminen olisi ollut erittäin haastavaa jos veden olisi kiertänyt. Suurin haaste radassa olikin vesi, joka oli matala, mutta suht pitkä ja tietysti Goldille vieras. Se kyllä menee veteen pienen suostuttelun jälkeen, mutta vierailla vesillä se on aina paljon varovaisempi ja saattaa todella tarvita pientä suostuttelua. Tällä kertaa Nellalla oli ranteeseen mukana sekuntikello, joten katsottiin radalle muutama kellontarkistuskohta ja laskettiin aika, jota kellon tulisi siinä kohtaa suunnilleen näyttää. Ei kuitenkaan pistetty paineita tarkistaa kelloa missään muualla, kuin vedestä seuraavana olevan tukin jälkeen, sillä siitä jatkuisi pidempi laukkasuora viimeiselle esteelle, jolle olisi helppo himmailla tai hanattaa riippuen kellon näyttämästä ajasta.

Koska päivä oli pitkä, oli sitä tietysti myös pakko syödä jotain muuta kuin kahvilan herkullisia pullia, joten radankävelyn jälkeen käytiin pyörähtämässä mäkkärissä hakemassa hieman piknikevästä - todellista urheilijoiden ruokaa! Käytiin myös kansliasta hakemassa koulun arvostelupaperi ja laskettiin ratsukon prosentit. Pisterivi oli melko tasaista seiskaa, mutta mahtui joukkoon myös muutama 6,5 ja jopa yksi 8! Lopulliset prosentit kouluradalta oli 70,52 - tällä tuloksella Nella ja Goldi kiilasivat luokan johtoon, ja kun takana oli myös puhdas estekoe, toisi puhdas maastokoe ihanneajassa kaksikolle varman sijoituksen ja melko varman voiton!

Vaikka alunperin tuskailtiin päivästä tulevan kovin pitkän kaikkine odotteluineen ja osakokeineen, ei päivään loppujen lopuksi jäänyt paljoa luppoaikaa kaikkien siirtymisten, syömisten ja valmistautumisten lomassa. Harrasteluokan maastokokeen alkuperäinen lähtöaika olisi ollut kuudelta illalla, mutta onneksi aikataulua hieman aikaistettiin ja maastokoe siirrettiin alkamaan jo puoli tuntia aikaisemmin.




Sijoittauduin katsomaan maastokokeen sopivasti radalla olevaan mutkaan, josta näin reippaasti yli puolet radasta. Kerralla oli huomattavasti Ypäjää mukavampi seurata maastokoetta, sillä esteet oli sijoitettu suurilta osin laitumille ja niin, että ne kiersivät yleisöalueen melkein kokonaan ympäri. Yhdestä kohtaa pystyin siis seuraamaan useampaa estettä aina toiselta esteeltä jopa vedelle ja viimeiselle esteelle liikahtamatta muutamaa askelta enempää. Goldi oli maastoon lähtijöistä kolmantena, joten ei aikaakaan kun pieni kultainen laukkasi toiselta esteeltä kohti yleisöaluetta ja sen ympäri. Tahti oli huomattavasti edellistä Ypäjän reissua maltillisempi, mutta silti reipas ja kyllä jopa hieman vauhdikas. Tuttuun tapaansa Goldi ylitti esteen toisensa jälkeen tasaisesti, varmasti ja innokkaasti. Vedelle tullessa pidin sormet ja varpaat ristissä että se suostuisi sinne menemään ilman sen isompia suostutteluja ja muutaman kiukkupotkun jälkeen neiti suostui kuin suostuikin kastelemaan varpaansa ja ravasi veden läpi toiseksi viimeiselle tukille. Tukin jälkeen Nella selvästi ratsasti ponia eteen, liekö sitten veden stoppaus syöneen sekunteja sen verran, että pieni loppukiri oli paikallaan. Maaliviivan yli ratsukko laukkasi aivan loistavassa ajassa 3min 10sek. Puhdas maastokoe ihanneajassa tarkoitti vain yhtä asiaa... Nella ja Goldi voittivat luokkansa! 



Joudun varmaan kohta paikattavaksi kun olen niin pakahtua ylpeydestä näiden kahden kanssa! Ei varmasti ole mitään, mitä tämä kaksikko ei pienellä treenillä selättäisi. Tälle kaudelle ei välttämättä enää ehditä muita kenttäkilpailuita kiertää, sillä suunnitteilla on etenkin heinäkuulle melko mojova potti estekilpailuita liki jokaiselle viikonlopulle. Mutta eikö niin sanota, että aina pitäisi lopettaa huipulla? Tämä oli ainakin tähän mennessä meidän kenttäkauden huippu!

Lopussa vielä videot koulu- ja esteosuudelta, maasto-osuudelle jouduin harmillisesti jättämään puhelimen taskuun surkean akkutilanteen takia.. Postauksessa esiintyvistä kuvista suuri kiitos Eeva Laaksolle!

Linkki videoon (kouluosuus)


torstai 2. kesäkuuta 2016

Kultaisen kesäsuunnitelmia

Huh kun tuntuu että aika menee taas niin kovin nopeasti, vastahan kirjoitin tänne blogiin ja siitäkin on jo melkein viikko ehtinyt kulua, hupsista! Mutta eikö sitä sanota, että kun on mukavaa menee aika kuin siivillä? Ja mukavaahan meillä on ollut; aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta jo ties monettako päivää ja asiat tuntuu olevan tällä hetkellä oikein hyvin!

Poni kotiutuu hyvää vauhtia uudelle tallille, kuten myös omistaja. Eihän Goldi onneksi ole koskaan ollut mikään kova stressaaja, mutta kyllähän tällaiset maisemanvaihdokset aina hieman jännittää itse kutakin. Hieman on neidin maha edelleen reagoiva, mutta uskon sen tasaantuvan kun saadaan totutettua kuivaan heinään taas kunnolla. Muuten poni on pirteä ja iloisen oloinen; Se on kova höpöttelemään ja kertoo kyllä tallilaisille jos on ruoka-aika tai muuten vaan rapsutusten tarpeessa ja etenkin maanantaina oli kuulemma ollut erittäinkin reippaalla tuulella kun äiti oli käynyt sen kanssa kävelemässä, kun itse olin etelänaapurissa päivää viettämässä.

Uutta kotipaikkaa täytyy kehua, että vaikka kyseessä on iso talli, on tunnelma kovin kotoisa. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien saatiin kokea olomme hyvinkin tervetulleiksi ja positiivinen meno on jatkunut koko viikon. Uudet tallikaverit on ystävällisiä ja avuliaita ja opastaa välillä hölmöiltäkin tuntuvissa asioissa, jos olen ihan hukassa. Ollaan saatu värvättyä jo maastoiluseuraakin ties kuinka moneksi päiväksi ja sen lisäksi kuultu niin mahtavia palopuheita maastoreiteistä etten meinaa malttaa odottaa että päästään niitä kunnolla tutkimaan! Maastoilu vaan on meille molemmille niin tärkeetä. Etenkin kesäisin voisin käydä maastossa vaikka joka päivä, jos se vaan olisi mahdollista. Olen kyllä suunnitellut Goldille pientä kesälomaa nyt kesäkuuksi, kun vielä on hieman kevyempää kisojen suhteen. Keltainen saa nauttia kesästä, toivottavasti myös hieman vihreästä ja laidunelämästä ja treenimuotona pelkkää maastoilua. Pieni vierailu tehdään kuitenkin myös Forssaan kuun puolivälissä, nimittäin suuntana olisi Kisamatkalla Champion. Odotan jo innolla kuinka saan puunata ja tuunata ja kiillottaa ponin oikein parhaimmilleen! Nämä match showt on hyvä treeni (esittäjälle) kesän lopulla olevaa Vermon poninäyttelyä varten, jos vaikka sinne eksyttäisiin... ;)

Heinäkuussa onkin sitten taas hieman tiukempi tahti kilpailuiden kanssa ja silloin täytyy pitää treeni taas tavoitteellisempana ja välillä myös tuuppailla, vaikkei se ponista ja allekirjoittaneesta kaikista kivointa hommaa olekaan.

Loppuviikko valmistaudutaan sunnuntaina koittaviin Keravan Ratsastusseura ry:n järjestämiin kenttäkisoihin. Luvassa on siis itsenäistä tutustumista maastoihin, kouluradan kertausta ja ponin pesua ja puunausta; mahtava viikonloppu tulossa!

Toivottavasti olette nauttineet aurinkoisista päivistä ja ehtineet olla myös ulkona keräämässä valoa ja d-vitaminia varastoon tulevia pilvisempiä päiviä varten. Yritän jatkossa ryhdistäytyä blogin suhteen, mutta tämä ihana kesä vaan vie niin mennessään että pahoittelen jo etukäteen jos välillä tulee pidempiä jaksoja ilman päivitystä!

Aurinkoa ja lämpöä ja mahtavaa kesää rakkaille lukijoille ♥