torstai 26. marraskuuta 2015

Ilman satulaa

Nyt kun poni on ollut kevyemmällä liikutuksella, olen ehkä minäkin "laiskistunut" vähän. Me ollaan taidettu mennä yhteensä viisi kertaa satulalla kolmen viikon aikana... Muuten olen mukavuudenhaluisena (joo, mun mielestä on oikeasti niiiiin paljon mukavempaa mennä ilman satulaa!) jättänyt satulan telineeseen ja hypännyt ponin paljaaseen selkään, tai kylmemmillä keleillä napannut jonkun loimen tai viltin mukaan.

Työnteosta me ei tietenkään olla silti luistettu, vaan ollaan kyllä haettu treenissä myös hieman tuntumaa ja ihan kunnollista liikettä. Mä olen todella huono istumaan satulassa, siis ihan oikeasti. Joudun keskittymään todella paljon siihen, että saan pidettyä jalustimet jalassa ja istunnan suorassa, enkä saa kunnolla pohkeita läpi. Ilman satulaa on istunta automaattisesti paljon parempi ja saan jalat kunnolla ponin ympäri, eikä kaikki energia mene siihen, että saan pidettyä jalustimet kohillaan ja jalassa. Huomaan sen ponistakin, että se on enemmän hereillä ilman satulaa mentäessä ja saan sen kaikin puolin paremmin kuulolle.

Meillä täällä etelässäkin pisti muutamaksi päiväksi pakkaselle viime viikon loppupuolella ja alkuviikosta. Useampana päivänä saatiin jopa ihana pikkupakkasen auringonpaiste ja huomasin sen kyllä sekä itsessä, että ponissa, kuinka valoisuus piristi. Meillä kuitenkin kenttä meni sen verran koppuraiseksi ja liukkaan tuntuiseksi muutaman päivän pakkasista, etten viittinyt vailla hokkeja oikein muuta tehdä muutamaan päivään, kuin kävellä. Itsekin kääriydyin meidän enkkuvilttiin ja ratsastin ekstralapaset kädessä, kun oli jo sen verran viileä (jopa -4, heh). Voi kun se lumi ja pikkupakkanen tulisi pian takaisin. Iltaisinkin oli niin paljon valoisampaa kun maa oli roudassa ja jopa joistain kohdista lumen peitossa. Hetken ehdin jo iloita valkoisesta joulusta...

Kuvituskuvana tiistaiaamuinen puhelinponikuva, kun oltiin lähdössä aamukävelylle. Ihana routa maassa, aurinko nousemassa ja molemmat oli niiiin hyvällä tuulella ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti