lauantai 31. lokakuuta 2015

Poni on kotona!

Nukuin viime yön todella huonosti ja aamulla herätessä tuntui siltä että kohta pitää juosta halailemaan pönttöä. En muista milloin viimeksi on jännittänyt niin paljon. Kohta olisi oma poni tallissa, vaatimassa hoitoa ja huolenpitoa.

Koska itselläni ei trailerin ajoon oikeuttavaa korttia ole sain sovittua kuskiksi tallinomistajan, joka on myös pidempiaikainen tuttuni.  Matka Pusulaan sujui hyvin ja vastassa oli utelias poni valmiina matkaan. Ponin ja tytön jäähyväiset oli raskaat ja ymmärtäähän sen. Oloa helpotti onneksi hieman se, että tyttö tietää pääsevänsä edelleen jatkossa moikkaamaan ponia ja jatkaa sen kanssa valmentautumista ja kilpailemista.

Poni matkusti koko matkan todella nätisti, vaikka poliisin ratsia vähän jännittikin. Uuden kotitallin pihassa oltiin kyllä valppaana, uusia kavereita moikattiin hirnuen kovaan ääneen. Päästin tamman heti ensimmäisenä tarhaan, jossa se oli enemmän kiinnostunut tarhaan jääneistä heinänjämistä kuin tarhanaapureista. Muut hevoset kyllä seurasivat uutta tulokasta tarkasti ja naapuri yritti tehdä tuttavuutta. Hetken aikaa seurailtiin tilannetta sivusta ja kun kaikki näytti sujuvan hyvin sai hevoset tarhoihinsa vähän heinää ja itsekin siirryimme lounastamaan.


Tarkoitus oli tulla takaisin tallille vielä ratsastamaan poni, mutta kun samalla roudasin loimia ja huopia tallille, unohdin tietysti sen oman varustekassin kotiin. Päädyimmekin sitten kävelemään kentälle ja tutustumaan siihen maasta käsin. Tein myös pieniä maastakäsin harjoitteita ihan vain varmistaakseni, että poni edelleen toimii minulla jalan. Vähän oli jännää olla uusissa maisemissa ja varmasti laskeva hämäryyskin oli osasyynä vireyteen.

Kävin ponin kävelytuokion jälkeen vielä läpi harjalla ja tarkistin jalat ennen kuin heitin sille talliloimen niskaan ja vein tutustumaan uuteen karsinaansa. Sinne neiti jäi oikein tyytyväisenä mupeltamaan heinätukkoa kun lähdin pimeyden alta kotiin iltapalalle. Ponde pääsi asustelemaan kahden hevosen siirtotalliin karsinanaapurina nuori puoliveriruuna Boris. Tallikavereita sillä on kaikenkaikkiaan kuusi; muutama puoliverinen ja pieni shettisruuna.

Huomenna aamulla taas suunta kohti tallia, jos pääsisin vaikka sitten selkään... En tiedä milloin herään tähän todellisuuteen, vaikea vieläkään uskoa että mulla on nyt oma poni!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Numero uno: Kun unelmista tuli totta

Olen aina haaveillut omasta ponista. Kun juniorina sain ensimmäisen hevoseni, se oli kaikkea muuta, kuin mitä pieni estehirmu olisi toivonut. Kiva poni sekin oli, tuuri vain oli huonoa ja jouduin luopumaan ruunasta jo vuoden sisään sen saapumisesta - ei kuulemma ollutkaan sopiva hevonen lapsen käsiteltäväksi.

Sen jälkeen olen ratsastanut jälleen ratsastuskoulussa, vuokrannut ja hoitanut eri hevosia. Omasta hevosesta ei enää ollut puhettakaan, vaikka siitä salaa pienessä päässäni haaveilin.

Tänään, 22 ikävuoden kynnyksellä, olen vihdoin ponin omistaja. Paperit on allekirjoitettuna ja osa ponin tavaroistakin jo autoon pakattuna. Itse Poni kotiutuu lauantaina, sopivasti halloweeniksi.

Poni on minulle entuudestaan tuttu ja olen ollut enemmän tai vähemmän mukana sen elämässä puolentoista vuoden ajan. Minun osaltani se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja olin erittäin iloinen saadessani silloin tällöin käydä satunnaisesti tätä nuorta neitiä liikuttelemassa. Kun puheeksi nousi puoliylläpitäjän haku ponille, tarjouduin tietysti ehdokkaaksi. Ponin puoliylläpidon aloitin kesäkuussa 2014. Tein ponin kanssa lähinnä sileätyöskentelyä ja maastoilimme tallikavereiden kanssa. Syksyllä pääsin muutamaan otteeseen työstämään estekammoanikin, vaikka muuten hyppäämisen hoiti pääosin ponin omistaja. Syksyn kynnyksellä aloimme keskustella ponille poni-ikäisen ratsastajan etsimisestä ja vaikka ajatus tuntuikin silloin surulliselta, päädyimme kuitenkin ajattelemaan ponin parasta - se hyötyisi hurjasti poni-ikäisen ratsastajan kanssa kilpailemisesta. Niin poni lähti vuodeksi ylläpitoon kisaponiksi aivan mahtavalle 11-vuotiaalle tytölle.

Poni ja tyttö ovat pärjänneet kisakentillä aivan huikean hyvin koko vuoden. En tiedä onko yksistäkään kisoista lähdetty tyhjin käsin kotiin. Mainittakoot viimeisin saavutus; HIHS Amateur Tour kokonaiskilpailun luokkansa neljäs sija!

Kun ponin myynti nousi puheenaiheeksi, olin kovan paikan edessä. Tämä on poni josta en tahdo luopua, mutta oman ponin osto ei kuitenkaan ole ollut se aivan päälimmäisin suunnitelma säästötilille kertyneille rahoille. Tätä päätöstä harkitsin pitkään. Siitä keskusteltiin, budjettia laskettiin, vähän kinattiin ja taas keskusteltiin ja avattiin budjettia. Monen pitkääkin pidemmän pähkäilyn seuraus löytyykin nyt sitten kädestä. Myyntisopimus allekirjoitettuna hyppysissä julkaisen tämän tekstin. Poni on nyt minun. Ihan ikioma. ♥

Maailman kaunein Poni viime syksynä kantakirjauksen palkintojenjaon jälkeen.
Kiitos kuvasta Kiia Kuokka / tunturiharakka.net ♥