tiistai 6. kesäkuuta 2017

Projekti: dressageponi


Olette varmaan lukeneetkin vanhemmista postauksista mun salaisesta haaveesta koulia Goldista ihan oikea dressageponi ja nyt uusin tiimivahvistus vihdoin mahdollistaa tämän haaveen toteutuksen. Maaliskuun alussa Team Goldi-remmiin liittyi nimittäin ihka oikea dressagevahvistus nimeltään Sinna, jonka projektina on koulia allekirjoittaneesta ja ennen kaikkea tämän ponista ihan oikea koulutaituri. Nyt kun yhteistyötä on menty eteenpäin jo muutaman kuukauden verran, ajattelin vihdoin kirjoitella hieman meidän kuluneesta tuupparikeväästä ja tulevan kesän treenitavotteista.

No, jotta esteponista voidaan koulia dressageponi, on tietysti ihan ensi alkuun tehtävä selässä keikkuvalle kuskille jotain. Vieläkään en ole lähelläkään kouluratsastajaa, mutta nyt osaan jo suurinpiirtein pitää tasaisen tuntuman ja ratsastaa ponin oikealla tavalla kohti sitä tuntumaa. Se on hassua, miten sitä on aina teoriassa tiennyt, miten tulisi ratsastaa. Siis niin kun kirjan sivuilta lukiessa kaikki on selvää pässinlihaa, mutta käytännössä niiden asioiden toteuttaminen ei ole koskaan ollut mulle helppoa. Ensimmäisiä oivalluksia omaan ratsastukseen koin jo viime vuoden puolella, kun käväisin Keräsen Venlan puomi-kavalettitunnilla. Venla näytti mulle ihan kädestä pitäen mitä se jalka rentona ja kantapää alhaalla oikein tarkoittaa ja miltä se oikeaoppinen tuntuma suussa tuntuu. Siitä eteenpäin on ollut huomattavasti helpompaa työstää omaa ratsastusta, kun tietää miltä sen pitäisi tuntua. Olen alkanut analysoimaan omaa ratsastusta tämän jälkeen aika paljonkin ja kun perusasiat oli saanut kuntoon, on ollut helpompi myös puuttua omiin virheisiin. En siis tosiaankaan väitä vieläkään olevani lähellekään valmista kauraa, mutta nyt osaan jo tiedostaa omat virheeni ja jopa korjata niitä. Edelleen jalka seilaa aika-ajoin siellä sun täällä, eikä käsi pysy jatkuvasti nätisti kannettuna, mutta vauvan askelin näen koko ajan parannusta omassa toiminnassani.




Ponin kanssa aloitettiin treeni löytämällä oikea tapa liikkua. Luonnollisesti tuntumaan luottaminen oli hakusessa allekirjoittaneen ongelmien takia ja sen takia saatiinkin tehdä alkuun hommia, jotta saataisiin poni rehellisesti venyttämään kohti kuolainta. Poni on jäänyt helposti tavallaan linkkuun edestä; on ikään kuin tuntumalla, mutta kuitenkin jää hieman tyhjäksi eikä tule rehellisesti kuolaimelle (näkyy esimerkiksi siinä, kun annat lisää ohjaa ja poni nousee heti muodosta, eikä seuraa kuolainta venyttääkseen kaulaansa). Tämän olen todennäköisesti aikaansaanut ratsastamalla liian lyhyellä ja epävakaalla ohjalla antamatta ponille oikeasti tilaa ja mahdollisuutta kunnolliseen tuntumaan. Voin vain kuvitella, miten epämukavalta tuntuu liikkua niska lukittuna... Edelleen pidemmän koulutreenitauon jälkeen saattaa olla pientä hakemista löytää oikea fiilis, mutta joka kerta se tulee nopeammin ja nopeammin takaisin. Kaulakin on saanut ihan uudella tavalla ylälinjaa kun oikeantyyppinen liikkuminen on löytynyt - koko poni muuttuu ihan silmissä!



Tuntuman lisäksi poni tarvitsi selkeästi lisää aktiivisuutta liikkeeseen. Goldi ei koskaan ole ollut mikään liitokavio, vaikka sillä oikeasti onkin ihan kivat askellajit ja välillä sitä kouluponiraviakin on väläytelty. Se ei myöskään ole koskaan ollut mikään suurin sileäntreenin fani, mutta jo muutamassa kerrassa ponin tapa liikkua itse eteen muuttui hurjasti. Tuntuu siltä että Goldikin on nyt löytänyt sen mukavuuden tehdä, kun vihdoin selässä keikkuva kuski osaa pyytää oikein ja näyttää selkeästi mitä haluaa. Edelleen se on hieman diesel-mallia, mutta eteenpäinpyrkimys ja jalkojen liikeradat vain kasvaa koko ajan - enää ei tarvitse herätellä ihan niin paljoa ennen treeniä.

Pohjeavut on olleet Goldille pieni punainen vaate ja se tulkitsi ne etenkin alkuvaiheessa vahvasti eteenpäinvievinä apuina. Tarkoitus ei kuitenkaan ole kaahottaa pohkeesta tuhatta ja sataa eteen, vaan pikemminkin aktivoida liikettä ja saada askeleeseen lisää ponnetta. Ensimmäisillä treeneillä poni karkasi jokaisella aktivoivalla pohjeavulla tai raipan napautuksella tuntumalta ja lisäsi vain vauhtia kipittäväksi poniraviksi. Melko pian se kuitenkin oppi homman jujun ja ryhtyi altajuoksemisen sijaan oikeasti työskentelemään ja löytämään sitä takapäätä mukaan treeniin. Se on hieno fiilis kun maataviistävä ravi alkaa pikkuhiljaa saada enemmän ilmaa ja vauhti muuttuu suuremmaksi liikkeeksi.




Siis katsokaa tuota ponia!! ♥


Vieläkään ei olla valmiita tämän projektin kanssa, vaikka valtavia harppauksia ollaankin muutamassa kuukaudessa otettu. Kesä tulee jatkumaan treenillä ja tietysti haaveilen kärrääväni ponin vielä joihinkin koulukilpailuihin ennen syksyä. Itse en vieläkään ole valmis astumaan virallisen arvioivan silmän alle, mutta eiköhän Sinna lähde tuuppaamaan ponin muutamasta radasta läpi jos oikein nätisti anelen. Kovin saan edelleen kannustuksia siitä, että pitäisi itse uskaltautua valkoisten aitojen sisään, mutta joudun edelleen toistaiseksi vastaamaan kieltävästi. Vaikka koen itsekin kehittyneeni huimasti tässä lyhyessä ajassa, en vieläkään ole riittävän varma ratsastaja kehdatakseni kouluradalle. En kuitenkaan sano ei koskaan, sillä olen huomannut oman ajatukseni muuttuneen jo nyt kevään treenien aikana ja pystyn jopa nyt jo asettamaan pieniä tavoitteita ja tosissani harkitsemaan vielä joskus uskaltautuvani kilpailemaan. 

Postauksen kuvat on itse asiassa kuvattu jo toukokuun alussa reilu vartin mittaiselta palauttelulta. Vielä kolme kuukautta sitten ponista ei todellakaan olisi saanut vartin mittaisella ratsastuksella irti tämän näköistä liikettä. Itse asiassa meistä ei varmaan ole koskaan otettu näin makeita kuvia ja vielä siinä mittakaavassa, että joutuu jättämään monia kuvia julkaisematta ettei postaus venähdä aivan mahdottoman pitkäksi! Huh sentään. Nyt toivotaan että saan kesän aikana useammin kuvaajan paikalle ja vaikka ihan videomateriaalia jostain koulutreenistä. Näistä kuvista suurin kiitos hovikuvaajalle Eeva Laaksolle ♥

Maailman hienoin ja rakkain kultainen ♥



tiistai 30. toukokuuta 2017

Taitoarvostelusta



"Esteratsastuksen taitoarvostelussa palkitaan klassista esteratsastusta, jossa ratsastaja istuu tasapainossa ja suorittaa radalla olevat tehtävät eleettömästi hevosen edetessä sopivassa tempossa ja tasaisessa rytmissä.

Taitoarvostelun tavoite on kehittää ratsastajia tulevia vaativampia esteratoja varten ja siinä tulee palkita niitä suorituksen osatekijöitä, jotka mahdollistavat virheettömän suorituksen."


Muistan ne ajat, kun vielä puhuttiin tyyliluokista. Sen lisäksi, että panostettiin siistiin rataan, oli ratsukko kuin linnanjuhliin menossa. Ratsastaja pukeutui parhaisiinsa, palmikoi ja kieritti hiuksensa siistille nutturalle, letitti ponin harjan ja hännän ja valitsi suoritukseen kaikista hienoimmat varusteensa. Muistan myös, kuinka ponille tehtiin lautasen päälle aina siisti ruudukko kamman ja veden avulla - ihan brittityyliin. 

Tyyliarvostelu on kuitenkin sittemmin muuttunut taitoarvosteluksi, jolloin siitä jäi turha missikilpailufiilis pois ja alettiin painottamaan enemmän siistiin ratsastukseen ja sujuviin ratoihin. Tottakai myös esteradalla on tärkeää, että ratsu on hyvin hoidettu, siisti ja varusteet ovat puhtaat sekä ponille oikein sovitetut ja tarkoituksenmukaiset sekä myös, että ratsastaja on sääntöjen mukaisesti ja kilpailun tason mukaan pukeutunut. Tämän enempää ei kuitenkaan ratsukon ulkomuotoon pitäisi kiinnittää huomiota.

Toissaviikonloppuna satuin kuulemaan kuitenkin tuomareiden ja järjestäjien suunnalta näreilyä siitä, kuinka ponit oli tuotu taitoarvosteluluokkaan harjat letittämättä ja puunaamatta. Myös tyttöjen vauhdissa liuhuvista poninhännistä tuli kommenttia ja nämä olisi kuulemma pitänyt laittaa nätisti kypärän alle piiloon - kun kerta tyyliluokassa ollaan. Kuitenkaan edes SRL:n estekilpailusäännöissä (kohta 372) ei lue mitään ponin letittämisestä tai hiusten palmikoinnista, vaan yleisvaikutelma kohdassa mainitaan seuraavaa:


"Ratsukko tulee radalle valmistautuneena tehtävään. Hevosen ikä, kunto ja koulutustaso ovat tehtävään sopivat ja hevonen ja ratsastaja muodostavat yhteistyökykyisen ja sopusuhtaisen ratsukon. Hevonen on hyvin hoidettu, siisti ja varusteet ovat puhtaat, hevoselle oikein sovitetut ja tarkoituksenmukaiset. Ratsastaja on sääntöjen mukaisesti ja kilpailun tason mukaan pukeutunut.

Ratsastajan käytös jo radalle tullessa aina radalta poistumiseen saakka on maltillista ja hevostaitojen mukaista. Hevosen tulee voida luottaa ratsastajaan ja mahdollisen virheen sattuessa korjauksen tulee tapahtua asiallisesti ja sääntöjä noudattaen."


Mun mielestäni on ollut aivan super parannus poni- ja juniorisarjakilpailusääntöihin lisätä osakilpailuihin taitoarvosteluja. Näissä nuorissa ratsastajissa kuitenkin kasvaa meidän ratsastusmenestyksen tulevaisuus ja kun jo nuoressa vaiheessa ryhdytään panostamaan ennen kaikkea hyvään ratsastukseen ja tasapainoisiin ratoihin, on menestyksen hakeminen tulevaisuudessa huomattavasti helpompaa.

Siksi on mielestäni tärkeää myös oikeasti kiinnittää huomiota siihen hyvään ratsastukseen ja höllätä enemmän ratsukon ulkoisesta presenssistä. Tottakai ratsukon tulee aina olla tilanteen mukaan puettu ja varustettu ja varusteiden tulee olla tarkoituksenmukaiset - kilpailutakki, hiukset kiinni, sopiva satula ja suitset, sallitut kuolaimet ja muut varusteet olisivat tässä luokassa riittäneet. Jos ratsu on muuten siisti, puhdas ja hyväkuntoinen, pitäisi se harjan letittämättömyys pystyä sivuuttamaan - monilla kuitenkin on leikattuna ja nypittynä siisti ratsuharja.

Meidän kannaltamme Riders Innissä järjestetty taitoarvosteluluokka ei ollut suuri menestys, vaikka omasta ja muiden rataa katsoneiden mielestä suorituksen olisi sietänyt riittää edes sijoille. Pistein ei jääty kuin muutaman hassun päähän johtopaikoista, mutta onhan se aina pieni kolaus kun on tottunut yltämään suorituksellaan kärkisijoille. Kilpailullisesti tämän kesän ponicup on edellistä kovatasoisempi, sillä sen lisäksi, että haastajina on monia taitavia tyttöjä, on osallistuja luokissa ollut tuplasti viime vuoteen verraten - täytyy siis tehdä tuplasti töitä, jotta saadaan vietyä se jo viime syksynä kuumottelemaan jäänyt pokaali kotiin ;)

Kuvat © Eeva Laakso

perjantai 19. toukokuuta 2017

Ensimmäistä kertaa islantilaisella

Pääsin eilen kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässäni ratsastusta islanninhevosella. Kyllä, ihan ihka ensimmäistä kertaa! Monta kertaa on tullut puhuttua erinäisten tuttujen kanssa, että pitäisi varata kiva issikkavaellus ja on monilla tutuillakin ollut islanninhevosia, mutta jostain kumman syystä en ole koskaan saanut sitten kuitenkaan aikaiseksi lähteä issikkaratsastukselle.

Onneksi tämä vajavaisuus korjaantui eilen, kun pääsin Petran mukaan moikkaamaan tämän vuokrahevosta Börjeä.


Lähdin mukaan lähinnä kuvailemaan Petran ratsastusta, mutta kun tämä kysyi haluanko myös kokeilla ratsastaa Börjellä, en tietenkään voinut kieltäytyä! Niinpä voin nyt sanoa ratsastaneeni ihan oikeasti islanninhevosella - ja jopa tölttiäkin ihan itse! Tein ensin Börjen kanssa ravityöskentelyä, hain sille tasaisempaa tuntumaa ja suoruutta sekä tasapainoa liikkeeseen. Ruuna on vielä täysi projekti ja sen lihas- ja peruskunto on vielä suhteellisen heikko ja sitä myötä tasapainokin mitä sattuu. Sen lisäksi, että Börje varmasti on perusluonteeltaankin menevämpi tapaus, koitti se kovin kompensoida huonoa tasapainoaan vauhdilla. Kun kuitenkin pikkuhiljaa löydettiin yhteinen sävel ja Börje uskalsi luottaa tasaiseen ohjastuntumaan, alkoi homma sujua itse asiassa jopa oikein kivasti! Välillä Börje valahti jopa hieman kuolaimen taakse, mutta pääosin jaksoi vielä kantaa itsensä sen lyhyen aikaa, mitä kentällä ravitreeniä tehtiin. Laukassa herra on vielä täysi raakile ja meno on melkoista kaahottamista ympäri kenttää, enkä viittinyt enää väsyneellä ponilla kovin kaahailla.

Kun olin lopettelemassa treeniä Petra vielä yllytti kokeilemaan tölttiä ja siinäpä vasta veikeä askellaji! Alkuun töltti oli kovin passitahtista ja keikutti puolelta toiselle, mutta kun sain ponin rauhoitettua ja keskittymään tölttiin, tasaantui meno ja nelitahtinen liike löytyi. Enpä ole tainnut koskaan olla niin tasaisen tikittävässä kyydissä, oli muuten vatsalihakset koetuksella!

Opin tallireissun aikana paljon muutakin nippelitietoa islanninhevosista, mitä en ennen tiennyt! Tiesittekö te esimerkiksi, että issikat on tapana satuloida perinteistä ratsuhevosta taaemmas? Näin lavat ja etujalat saavat enemmän tilaa liikkua ja täten mahdollistavat lennokkaan töltin ja muut askellajit. Islanninhevosilla on myös ihan omanlaisensa varusteet, vaikka ihan maallikon silmään ne näyttävätkin melko samanlaisilta kuin tavan ratsuvarusteet - mitä nyt suitsista puuttuu leukahihna ja satula on hieman erimallinen. Issikoilla on myös tapana käyttää etujaloissa painosuojia, jotka kannustavat hevosta nostamaan etusiaan vielä voimakkaammin. Painoefektin lisäksi valkoiset kantasuojat tietysti suojaavat hevosta kolauttelemasta jalkojaan ja myös helpottavat kilpailuissa tuomaria näkemään liikkeen paremmin.

Vaikka pidinkin kovin Börjellä ratsastamisesta, en voi ainakaan vielä sanoa issikkakärpäsen purasseen. En ole oikein koskaan ymmärtänyt näihin pieniin karvakasoihin kohdistunutta hypetystä ja pitäydyn ainakin vielä tyytyväisesti esteponin omistajana. Toki nyt uskaltaudun ehkä aiempaa helpommin uudestaan islantilaisen selkään ja aion varmasti hankkiutua sinne useamminkin - ainakin Petran kanssa on jo alustavia suunnitelmia uudesta reissusta Börjen luo!





Näin kivaa ravia me saatiin välillä aikaiseksi!






Kuvista kiitos Petra (http://hestafoto.com)!